Tässä muutama huonosti näkyvä kuva maanantain jumpalta. Viime kerralla pojat olivat kahdestaan ensimmäiset puoli tuntia, jonka jälkeen paikalle saapui yksi tyttö. Kovin motivoitunuttta ei homma viimeksi ollut, jospa ensi viikolla huvittaa enemmän.
Pihamaan antimia. Pieneltä kasvimaaltamme nousee hyvin pinaattia, korianteria sekä useampaa lajia minttua. Vielä ei ole satoa korjattu muuten kuin mintun osalta.
Suomalaista mansikkaa. Nämä istutettiin siemenestä Windy Ridgelle ja siirrettiin sieltä tänne. Nyt on pienistä puskista löytynyt muutama marjakin!
Kämmenselän viime kuulumiset. Vielä siinä on pari pistettä avonaisina, joten peittävää silikonia ei siihen voi laittaa. Innostuin jo viime viikolla kun pääsin kunnolla suihkuun ja joogaankin. Nyt sitten tulee suihkusta muutaman päivän tauko, mutta jooga jo onnistuu. Aivan kaikkia liikkeitä en voi vielä tehdä, sillä pelkään ohuen ihon rikkihankautumista. Konsultoin tässä suomalaista ihotautilääkäriäkin jatkohoidosta soittamalla Mehiläiseen ja pyytämällä puhelinaikaa. Hyvin onnistui! Samana iltana soitti lääkäri Kenian-numerooni ja parinkympin lasku tuli Rantakadulle vielä samalla viikolla. Eli eipä tässä muuta kuin rasvausta ja silikonikääreitä seuraavat kuukaudet.
Miuku kävi pitkästä aikaa parturissa ja innostui jopa pesettämään hiuksensa. Tällä kertaa ei amerikkalainen Andrea ollut aivan asian tasalla ja veti pään aika lyhyeksi...siinäpähän kasvaa...
Taas on ompelijallakin sitten käyty. Tällä kertaa kokeillaan Piian ja Turkan käyttämään rouvaa Nairobi Textile Marketilta. Ensi viikolla luvassa pojille shortsit ja paidat sekä itselle mekko ja hame. Toivotaan, että on hyvää jälkeä niin voisi tilailla vielä jotain muutakin. Kankaita nimittäin riittää...Kävimme vielä yhtenä päivänä Piian kanssa pikareissun Biashara Streetillä. Minun mukaani tarttui akryylilankoja ja säkkikangasta askarteluun. Jotenkin nämä askarteluhommat on nyt mielen päällä. Leikkasin pari maalitahraista t-paitaakin matonkuteiksi Miukulle!
Pikkupojat hössöttää.











Ei kommentteja:
Lähetä kommentti