Viikonlopun vietimme Mombasassa Suvin ja Markon kanssa. Kaikilla taitaa olla oma mielikuvansa tuosta rantapaikasta ja sen eksotiikasta. Itselle tuli kyllä heti alkuun tunne, että olisimme voineet olla missä tahansa maassa tai paikassa...Olimme valinneet hotellia istumalla tuntikaupalla netissä, mutta sekään ei riittänyt takaamaan paratiisimaista menoa. Isommat hotellit tuolla alueella ovat eurooppalaisten pakettimatkailijoiden paikkoja ja Severin sea lodgekin oli täynnä saksalaisia, hollantilaisia ja italialaisia turisteja. Itse hotelli oli ihan kiva ja uima-allasalue vehreä ja rauhallinen. Hotellilla oli kuitenkin tarkkoja sääntöjä, joita me rikoimme ihan kiusallammekin...ei saa kävellä ilman kenkiä, päivälliselle ei saa tulla edes 3/4-housuissa tai T-paidassa...:) Päivällisen taustalla soi yleensä ruotsinlaivoilta tuttu hissimusiikki kahden paikallisen muusikon soittamana. Mikael onneksi tykkäsi ja kävi tanssimassa ja taputtamassa soittajille. Hotellin tarjoaman iltapäiväkahvin aikaan oli myös tarjolla jotain aktiviteettia, kuten esim bingo tai sandaalien myyntiä!
Vuoroveden vaihtelu oli rannalla suurta. Aamulla pääsi kahlailemaan toista sataa metriä ja samalla näki isoja simpukoita, rapuja ja muita mukavia mereneläviä. Päivällä vesi nousi aivan hotellin portaiden tuntumaan, eikä rannalla voinut kävellä lainkaan. Kunnes taas illan tullen meri vetäytyi kauas. Oli mukava haistella meri-ilmaa ja nauttia kuumasta ja kosteasta ilmasta. Aurinko paistoi lämpimästi ja illalla täysikuu nousi ilahduttamaan meitä. Vietimme leppoisan viikonlopun lähinnä uima-altaassa polskien ja lämmöstä nautiskellen. Mikael erityisesti vietti tuntikausia lämmitetyssä altaassa. Lempipuuhaa oli altaan reunalta hyppiminen! Kunhan vielä oppii uimaan niin meno varmaan vain villiintyy.
Suvi ja Marko vaihtoivat sitten halvempaan Kahama-hotelliin, joka on paikallisten suosiossa. Olivat kuulemma ensimmäiset suomalaiset asiakkaat tässä hotellissa. Muita länkkäreitä olivat erityisesti vanhemmat (huom 50-70v.) naiset, joilla oli kainalossa parikymppinen kenialaismies. Näitä rouvia näkyi meidänkin hotellilla useampia. Afrikan rannoilla tämä on ilmeisesti aika yleistä juuri näinpäin.
Eilen vielä ennen kentälle menoa kävimme Mombasan keskustassa Biashara Streetillä ja maustetorilla katselemassa basaarimeininkiä. Virhetikki keskelllä päivää väsyneen Mikaelin ja matkalaukun kanssa...Kuumaa, härdelliä ja vielä kerran härdelliä. Mutta varmasti ihan kiva aamusta ja ilman kantamuksia. Kikoit ja kangat ovat Mombasassa halvempia kuin Nairobissa, joten niitä kannattaa katsella toreilta. Minulla on noita kankaita jo kaapit täynnä, joten ihan hyvä etten päässyt shoppailemaan!
Laitan tänne lisää kuvia reissusta, kunhan Suvi ja Marko tulevat huomenna. Itse unohdin kuvailla, mutta onneksi Marko napsi muidenkin puolesta.
Nairobissa alkaa olla syksy. Koko viikonlopun oli satanut ja ilma oli viileää. Koti tuntui kostealta ja lattiat ovat aika viileät. Laitoimme illalla takkaan tulen ja lämmittelimme villasukat jalassa. Tänäänkin on pilvistä ja sadetta on lupailtu koko viikoksi. Nyt on siis pian käyttöä kumppareille ja ehkä jopa Mikaelin kurahousuille! Hyvä puoli on, että ruoho on vihreää ja illalla kuuluu uima-altaalta mahdoton sammakkojen kurnutus.
Tässä vähän kuvia kanaostoksilta. Ostamme munat, kanat, hunajan, pinaatin ja sukumawikin katolisilta sisarilta tai veljiltä. Tässä satuimme paikalle juuri teurastuspäivänä.
Pinaattia
Hunajaa ja tuoretta lehmänmaitoa ostamassa. Tulipa maidosta hyvä pannukakku!
Syksy tuntuu jotenki kummalliselta ko mielessä on vain aurinko ko teitä miettii. Kiva nähä Mombasa-kuvia, ootan mielenkiinnola! Oli varmasti mukava ihan vain lomailla muutama päivä ko oletta huhkinu kodinlaitossa ja töissä.
VastaaPoistaPärjäilkää!