Hei hei ja tervetuloa!

Viikko on vierähtänyt nopeasti ja juuri äsken Nina ja Juhana jo sitten lähtivät lentokentälle ja kohti kotia. Tänään aamusta he vielä ajelivat Nairobin kansallispuistossa ja bongasivat monenlaisia eläimiä mm. leijonia. Mikael nautti vieraista ja erityisesti siitä, että jaksoivat leikkiä erilaisia nostelu- ja heittelyleikkejä kiitettävästi. Myös Ninan ihanaa käsilaukkua puuterihuiskuineen jäädään kaipaamaan.

Ratsastusharrastus on tällä viikolla edennyt siihen pisteeseen, että saimme ratsastaa koko tunnin yksin. Siis ilman, että joku juoksee vieressä ja hoputtaa hevosta tai ohjaa sitä oikeaan suuntaan. Ihan hyvin meni, mutta kyllä se yllättävän rankkaa oli. Vielä on monta asiaa jotka ovat hieman epäselviä. Kuten kuinka tiukalla niitä suitsia nyt pitääkään pitää, miksi jalat lipsuu jalustimista ja miten hevosen saisi pysähtymään rauhallisemmin.

"Africa expat wives club" kirjottaa blogissaan napakasti elämästä Nairobissa. Suurin osa hänen mainitsemistaan asioista tuntuu jo nyt hyvin tutuilta ja jokapäiväisiltä. Elämä täällä on monikerroksista ja täynnä yllätyksiä. Joka päivä tulee eteen asioita, joista ei tiedä itkisikö vai nauraisiko. Pienistä hetkistä nauttimalla oleminen tuntuu erityisen mukavalta, kuten kuoriessani tuoretta mangoa aamiaiseksi tai katsellessa pihan lintuja, joista varpusen sijaan yleisin on haukka. Myös yölliset lintujen ääntelyt viehättävät. Eritysesti auton peruutusääntä muistuttava lintu, jonka nimen jo unohdin. On myös mukavaa, kun Steve esittelee minulle eri katolisten sisarien ja veljien yhteisöjä, joista sitten haemme munia, kanaa, hunajaa, pinaattia...tai kun ajelemme vihannestorille, josta saa ihanan tuoreita tuotteita. Ikävät puolet ovat sitten ne monet lukot ovissa, tarinat poliisien väkivaltaisuudesta ja köyhyys, köyhyys...

Nyt sitten vietellään viikonloppua ja aletaan valmistautua vastaanottamaan seuraavia vieraita, jotka tulevatkin ensi viikon sunnuntaina! Aurinkovoidetta ja käsidesiä mukaan, Suvi ja Marko!