Liikenteessä

Ja taas on sunnuntai! Juuri tänään juttelimme, kuinka viikot menevät niin nopeasti. Syynä varmaan osittain työt ja arjen touhut? Viime viikko oli myös liikenteen suhteen aika hektinen. Useat koulut aloittivat lukuvuoden ja se ilmeisesti lisäsi liikennettä. Joka ikinen aamu, riippumatta siitä moneltako lähdimme kotoa, saimme istua ruuhkassa koko ajan. Pahimpana päivänä ruuhka alkoi Karenista ja jatkui ties kuinka kauas. Koulubussit olivat tietysti myös myöhässä ja lähes kaikki oppilaat siis tulivat myöhässä kouluun. Pariin kertaan olemme sattuneet sopivasti ruuhkaan kun pääministeri (joka asuu Karenin takana) ajaa hurauttaa töihin keskustaan. Yleensä poliisit ovat ohjaamassa liikennettä sivuun ja letkan edellä tulee vilkut päällä tumma poliisiauto. Jos on nopea ja ajaa isolla tummalla autolla (kuten me) voi laittaa hätävilkut päälle ja lähteä ripeästi letkan perään. Tällä tavalla saa ohitettua usein parikymmentä autoa! Toinen tapa on ohittaa jono pientareen puolelta, jos siitä mahtuu. Ja kolmas tietysti ohittaminen pientareen puolelta, mutta vastaantulevien puolelta. Tässä on välillä hankaluuksia, sillä vastaantulevatkin ohittavat pientareelta...

Matatut, eli pikkubussit, ovat viime viikkojen aikana vähentyneet katukuvasta. Jo viime vuonna on tullut laki, joka kieltää matatut ja nyt vihdoin tuota lakia ollaan laittamassa käytäntöön. Tilalle on luvattu isoja busseja, mutta ainakaan vielä niitä ei ole näkynyt. Sen sijaa kaikista huonokuntoisimmat ja röyhkeimmät matatut ovat poistuneet kaduilta. Hyvä niin, sillä onnettomuuksien toinen osapuoli on lähes aina matatu.

Eilen kävin Miukun ja Impiöiden kanssa Mt Longonotilla, joka on vanha tulivuorikraateri reilun tunnin ajomatkan päässä. Reippailimme kraaterin reunalle XXX korkeuteen pari tuntia. Kannoin ylöspäin mennessä Mikaelia sisukkaasti kantorepussa, mutta alas tullessa jouduin luovuttamaan kantovuoron Jussille. Rinne oli todella jyrkkä ja hiekka liukui aika lailla jalkojen alla. Täytyy myöntää, että ylöspäin mennessäkin viimeiset kymmenet metrit kului "10 askelta kävelyä ja pysähdys puuskuttamaan"-meinigillä. Näköalat kraaterin reunalta olivat upeat! Viimeksi tulivuori on ollut toiminnassa n. 100 v sitten ja nyt alhaalla kasvoi tiheää metsää. Reissu oli mukava ja takaisin tullessa ajelimme hiljaisempaa oikotietä, jolloin pääsimme näkemään "oikeaa" elämää maaseudulla, missä aasit olivat lähes ainoat kulkupelit joita näimme ja missä ihmiset vilkuttivat iloisesti ajaessamme ohitse!

 

Tauolla söimme Einon leipomaa pannukakkua, nam!

Näkymä kraateriin. Sen ympäri pääsee kävelemään, mutta se jääköön seuraavaa kertaan.

 

Eväät maistuivat ylhäällä!

 

Hauskuutta katukuvaan tuovat usein ihmisten pukeutuminen tai ihmeelliset tekemiset kadun varrella. Eilen näimme yhden hemmon tonttulakki päässä ja tänään näin taas yhden. Myös meiltä 80-luvulta tutut kaulaliinaksikin yltävät pipot (minulla oli hieno kirjoneuleinen sininen, kiitos äiti!) ovat yleisiä katukuvassa. Aika hassun näköisiä kun muuten vaatetus on suorat housut ja paitapusero...Ngong Roadilla voi ihmetellä pientä katukahvilaa, eli nuotio jolla paistetaan chapateja ja keitetään teetä asiakkaille. Penkkeinä on puupallit ja ympärillä näkee kuopsuttavia kanoja. Myös liikennekäyttäytyminen naurattaa ja itkettää päivittäin; vilkkua näytetään satoja metrejä oikealle kunnes käännytäänkin yhtäkkiä vasemmalle. Risteyksiin tunkeudutaan väkisin jolloin kohta ollaan tilanteessa ettei kukaan pääse minnekkään jne jne.

 

Tässä vielä Mikael kavereiden kanssa. Zizu-kissa ja suurehko etana.

 

Sunnuntailounaalla Java-kahvilassa. Tässä mangomehua ja jukurtti-banaanishakea.