Sunnuntaina juhlimme suomalaisen Sirak-pojan 4-vuotis synttäreitä muiden suomalaisten kanssa. Hauskat juhlat oli ja meno oli kova kahdeksan lapsen leikkiessä. Tarjottavana oli pakastealtaasta noukittuja samosoja jotka oli sitten itse keitetty öljyssä. Olen monesti suunnitellut ostavani niitä ja näiden juhlien jälkeen ne ovat heti seuraavan kauppareissun ostoslistalla.
Toissapäivänä ja eilen sattui taas kummia asioita, joita ei Suomessa tapahdu, mutta jotka täällä ovat aika arkipäivää. Ensin iltapäivällä kuului portin ulkopuolelta naisen huutoa ja meidän ja naapurin pojat juoksivat hurjaa vauhtia katsomaan mitä siellä tapahtuu. Joku oli yrittänyt varastaa ohimennen joltain naiselta käsilaukun, mutta huonolla menestyksellä. Aika vauhdilla oli kuulemma rynnännyt miehiä usemmasta talosta hätiin ja paikallisen tavan mukaan hakkasivat varkaan niin, että veri lensi...Meidänkin puutarhapojat selittivät innoissaan, kuinka he osallistuivat röykytykseen. Epätoivoista yrittää varastaa tällä meidän tiellä, missä porukkaa kävelee jatkuvasti ja porttien takana on vartijoita vaikka kuinka paljon.
Eilen aamusta kouluun ajellessa ennen Markon työpaikkaa makasi tienlaidassa kuollut nainen. Ester tunsi naisen ja tiesi että tarinaan kuului alkoholismia jne. Ehkäpä ne olivat syynä kuolemaan. Erikoista on se, että paikalliset jäävät tuijottelemaan ruumista, ottavat siitä valokuvia (Steve-kuskimmekin...) ja ruumis saattaa makoilla paikallaan useita tunteja. Meidänkin koulun oppilaat näkivät tapauksen koulubussista...paikallisille kuolema ja kuolleen näkeminen on ilmeisesti tutumpi asia kuin meille länkkäreille. Tämä oli jo neljäs ruumis tienposkessa johon olen vuoden aikana törmännyt.
Samalla reissulla, lähes samassa paikassa oli sitten iso kuorma-auto tien poskessa ja tielle oli kaatunut koko lasti kiviä. Autoja oli jonossa molemmista suunnista ja matatut tunkivat pienimpiinkin rakoihin päästäkseen muiden ohi. Kaaos oli siis aikamoinen, autot kääntyivät takaisin ja mekin jo mietimme toista reittiä. Onneksemme pääministerin vaimo sattui tulemaan paikalle autosaattueessaan ja mehän höntäsimme isolla, tummalla autolla perään! Turvamiehet tekivät tietä ja pääsimme sujuvasti kaiken kaaoksen ohi parissa minuutissa.
Viikon suurin uutinen on kuitenkin uusi SAUNA! Maanantaina laitettiin paikalleen piippu ja kiuas. Koko poppoo oli taas innokkaasti auttamassa viimeistelyjä. Eilen siivottiin ja laitettiin kivet paikoilleen ja alkoi tuntua, että täytyyhän tätä päästä nyt kokeilemaankin! Eikun tulet pesään ja alle puolen tunnin kuluttua oltiin jo kylvyssä.
Kiukaan tekoon meni kuukausi, mutta toimiva tuli! Badja-metalliseppää voidaan nyt suositella kiukaan tekijäksi.
Sievä, pikkuinen sauna! Ylälauteille mahtuu 3-4 aikuista. Löylyt olivat kosteat ja ihanat! Myös Charles ja Jeremy saunoivat illalla elämänsä ensimmäistä kertaa ja pitivät hommasta kovasti. He olivat löylyissä pitkään, Marko kävi jo kyselemässä onko kaikki hyvin.
Oi onnea!
VastaaPoista