Naisten talo ja vähän poikienkin

Täällä me siis Minnan kanssa asustellaan pikkulapsiperheen arkea! Päivä rytmittyy poikien ruokailuiden, päikkäreiden ja potallaistumisen mukaan. Iltaisin, poikine mentyä nukkumaan, kaivamme esiin viinilasit ja suklaat ja istahdamme katsomaan elokuvaa. Eilen kävimme hamstraamassa useamman elokuva tulevia iltoja varten. Maanantaina aivan riehaannuimme, kun saimme vieraiksi neljä suomalaisnaista ja illanvietto olikin jotain aivan muuta. Saunoimme ja herkuttelimme Ruthin ja Estherin valmistamilla ruoilla, Olipas mukavaa!

Pojat löysivät seuraavana aamuna pöydälle jääneen suklaapalan...

Sitten mennään mopoilemaan!

 

Toki välillä käymme itseksemme jossain. Minä kävin kampaajalla maanantaina. Tarkoituksena oli ottaa pehmennys, mutta lopputulos olikin vain raidat. Douglas-hius-stylisti ei innostunut ehdotuksestani ja sanoi, ettei kiharoista tule kuitenkaan selaiset kuin haluaisin. Samapa se sille, halusin vain jotain vaihtelua. Minna-riepu on juossut paikasta toiseen selvittelemässä Veikon papereita ja jouduttamassa niiden käsittelyä. Mikään ei ole kyllä varmaa, ennenkuin he istuvat koneessa valmiina nousuun! Virastoissa ihmiset käyttäytyvät mielivaltaisesti ja yrittävät käyttää omaa pientä valtaansa kukin parhaansa mukaan. Jotain kertoo se, että nopeimmillaan adoptioperheet pääsevät pois maasta 6 kk:ssa ja pisimmillään prosessi voi viedä 11 kk. Kenian valtio on myös kiristänyt viisumin myöntämistä 6 kk:n jälkeen, joten perheillä on jännitettävänä myös se, saavatko he viisumia ja kuinka pitkäksi aikaa. Eli toisessa päässä halutaan porukka pois maasta ja toisessa päässä heistä pidetään kiinni...

Sunnuntaina kävimme mitumbassa, eli käytettyjen vaatteiden torilla, etsimässä paitoja itsellemme. Pojat olivat selässä kantorepuissa ja paikallisia nauratti wazungujen touhu. Hyvinhän se meni, keksin voimalla kylläkin. Tänään mennään takaisin penkomaan niitä samoja paria kasaa, jotka on ennenkin todettu hyväksi. Pojat jää tällä kertaa kotiin päikkäreille. Veikko-riepu on räkäinen ja väsynyt. Pullostavierottaminenkin osuu samaan syssyyn ja väsy on kova. Kohtuuhyvin on yöt kuitenkin menneet. Alexilla taas pukkaa paria ylähammasta ja hänkin on öisin kirkunut muutamaan otteeseen.

Aamulla taas oli kaunista ja aurinko paistoi puiden lomasta. Linnut lauloivat ja oli oikein ihana aamu. Katselin tätä meidän pihaa ja ajattelin kuinka ihana paikka tämä onkaan. Täällä on parina päivänä ollut mittausporukka tekemässä maaperämittauksia, sillä omistajalla on suunnitelmia tontin suhteen. Kuulimme, että compoundille ollaan suunnittelemassa seitsemää taloa...Toivotaan, että rakennushommat alkavat vasta ensi keväänä ja meidän lähdön jälkeen.

Impiöiden ja muiden ystävien lähdön vuoksi, on itsellämkin koko ajan pieni lähdön tunnelma. Ei sillä että haluaisin lähteä, vaan siksi, että lähtö alkaa konkretisoitua ensi kevääseen. Nokiallahan ei mene nyt oikein hyvin ja tilanne vaikuttaa tännekin tosi paljon. MItään varmaa ei ole vielä ilmoitettu, mutta todennäköistä on, että Markon maaliskuussa umpeutuvaa työsopimusta ei uusita. Voi olla, että lähtö on jo aiemminkin, mistäpä näistä tietää. Olen nyt sitten hamstrannut taas kankaita jne pientä kamaa, ihan vain, että varmasti saan mukaan! Vielä on monta asiaa mitä pitäisi nähdä ja missä käydä ja monta tavaraa, mitä pitäisi käydä hakemassa. Mutta eiköhän tässä puolessa vuodessa aika hyvin ehdi?

 

Tiistaina oli Junctionissa Joshuan ja Paulin 2v-synttärit.

 

Ja pop cornit maistuivat.

Sankarit äiteineen. Olipas muuten hyvää pullaa!