tiistai 2. heinäkuuta 2013

Väläyksiä

Tässä pari kuvaa viime viikolta. Autoillessa tulee eteen kaikenlaista kyytiä. Yleensä ei ehdi muuta kuin ihmetellä eikä aina edes jaksa sitäkään.







Miukun koululla riittää kavereita. Eilen ja tänään on pojalla ollutkin vähän lyhyemmät päivät, sillä olemme ahkeroineet hollantilaisen puheterapeutin luona toisella puolella kaupunkia. Tänään tuokion jälkeen Miuku halusi poikkeuksellisesti mennä Montessori-koulun Fun Parkiin ja hövelillä päällä annoin luvan. Vähän häntä tuntui jännittävän koululle meno ja tuttujen opettajien tapaaminen...Tänään illalla olisi ollut uudella koululla "Price giving evening" missä ilmeisesti jaetaan erilaisia palkintoja menestyneille oppilaille ja mm. lukupäiväkirjat menneeltä lukuvuodelta. Ilmoitin jo pariin kertaan ettemme ole tulossa, sillä iltaisin on ollut niin paljon menoa. Vielä äsken minulle kuitenkin soitettiin ja varmistettiin vielä tulemistamme. No, nyt ei jakseta mennä ja kirjan saa mukaan huomennakin...





Sen verran on nyt kouluhuoli pudonnut hartioilta, että Miukulle on varattu Steiner-koulusta paikka syksylle. Mietimme edelleen kuitenkin tuota Gems-koulua...systeemissä on paljon hyvääkin ja Mikael viihtyy koulussa. Itsellä vain on negatiivinen kuva systeemistä ja opettajista. Annetaan nyt kaikille aikaa miettiä mitä tehdään ja jutellaan huomenna vielä opettajan kanssa tulevasta.

Viikonloppuna yksi Miukun projekteista oli oman askarikopin rakentaminen. Hieno tuli. Kovasti hän mietti, milloin jäisi yöksi koppiin. Eväitä eli teetä ja leipää on laitettu pikkuaskarillekin aamua iltaa, mutta enpä tiedä olisiko majassa nyt niin kiva yöpyä...




2 kommenttia:

  1. Miuku ehtii testata jo ennen esikoulua kaikki erikoiskoulut, olen kade! Steiner-koulu vois kyllä sopia hyvin, kun siellä tehdään niin paljon kaikkia omia projekteja :)

    VastaaPoista