Jälkiruoaksi kahvia ja jätskiä ja vielä pyörähdys takapihan leikkialueelle ennen pimeän tuloa. Ihana iltapäivä kaikenkaikkiaan!
sunnuntai 30. kesäkuuta 2013
Ihana iltapäivä!
Koko viikonloppu on taas paleltu ja minä olen stressannut Miukun koulujuttuja. Tänään iltapäivällä kuitenkin olo muuttui kerralla monen mukavan asian yhteensattumana. Marko oli tilannut meille Que Pasa -ravintolan kokin opettamaan Estherille swahili-kala-reseptiä ja olimme kutsuneet Piian, Turkan ja Ahdin meille myöhäiselle lounaalle. Kokki-rouva oli lähettänyt tarkat ohjeet, mitä monenmoisia aineksia pitää ostaa ja kaikki oli valmiina herkkulounasta varten. Pian molempien naisten tultua keittiöstä alkoikin tulla ihania tuoksuja ja nälkä kasvoi.
Pitkään kadoksissa ollut aurinko tuli esiin ja lämmitti ihanasti! Katoimme pöydän aurinkoon, nautimme lasit kylmää viiniä ja odottelimme ruokaa lasten leikkiessä rauhassa pihalla. Olo oli kuin ravintolassa, sillä meille tuotiin kauniisti annostellut lautaset pöytään. Lapsille kastike ilman chiliä ja aikuisille juuri sopivasti maustettuina. Olipas herkullista! Kala oli tällä kertaa merianturaa ja kastike siis sekoitus inkivääriä, valkosipulia, korianteria, kookosmaitoa, kurkumaa ja muita mausteita. Lisukkeena riisiä, vihreitä papuja, parsakaalia ja porkkanaa. Ihanaa!
Keittiön siivouskin sujui kahdelta naiselta niin ripeästi, ettemme ehtineet itse ollenkaan tiskaamaan ja siivoamaan. Esther oli maireana ja ylpeänä kun kiittelimme herkkuateriasta. Kokkirouvakin oli tyytyväinen työhönsä ja sovittiin, että lomilta palattuamme pyydämme hänet uudestaan paikalla kouluttamaan Estheriä. Tämän n. 4 tuntia kestävän session hinnaksi tuli tänään n. 10 €. Sillä hinnallahan ei suomalainen kokki edes liikahtaisi.
Jälkiruoaksi kahvia ja jätskiä ja vielä pyörähdys takapihan leikkialueelle ennen pimeän tuloa. Ihana iltapäivä kaikenkaikkiaan!
Jälkiruoaksi kahvia ja jätskiä ja vielä pyörähdys takapihan leikkialueelle ennen pimeän tuloa. Ihana iltapäivä kaikenkaikkiaan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)








Kuulostipa hyvältä tuo menu! Mistähän meillekki sais moisen opettajan? Eipä mistään, eikä ainakhaan nuilla hinnoilla... Nauttikaa nyt oikein olan takkaa kaikesta tuommosesta luksuksesta mitä siellä voitte kokea! Ja laittakaa meille raporttia ja kuvia tietenki :)
VastaaPoista