Juuri ennen Suomeen lähtöä Rydon tuli ujosti kysymään madamelta, josko löytäisimme Suomesta jonkun/jotkut sponsoroimaan hänen lastensa koulumaksuja. Lupasin yrittää, eikä paljoa tarvinnutkaan Nairobin tarinoita kertoa, kun löytyi muutama ihminen, jotka ystävällisesti lupautuivat tukemaan koululaisia. Suuret kiitokset Marjatta, Eero ja Hanna! Ja Rydonin perheen sanoin "God bless you!".
Nyt maksamme siis seuraavan lukukauden jouluun saakka ja saamallamme rahalla voimme maksaa vielä ensi vuoden ensimmäisenkin lukukauden kolmelle lapselle! Sitten katsotaan mitä tehdään ja josko sponsoreita vielä löytyisi lisää. Tämäkin on kuitenkin iso asia, sillä viimeisen lukukauden aikana lapset ovat käyneet koulua vain satunnaisesti, kun koulumaksut ovat olleet jäissä.
Tarjosimme vieraille mehua ja pikkuleipiä ja olin ostanut vielä vähän kyniä, muuta koulutarviketta ja namia kotiinviemiseksi. Juttelimme niitä näitä ja ihastelimme pienintä, kuumeilevaa Angel-tyttöä. 4v pojalla oli yllään Miukun vanhat vaatteet ja ne olivat vielä oikein sopivat. Evelyn-vaimo oli ujo ja hiljainen, mutta selkeästi kiitollinen avustuksesta. Itsellä piti taas purra hammasta kun meinasi kyyneleet tulla silmään perhettä ajatellessa. Rydon on meille todella suuri ilo täällä päivisin. Hän hoitaa poikia ja puuhailee heidän kanssaan monenlaista kivaa. Muutenkin mies on hyvin vaatimaton ja rehdin oloinen. Hänellä, kuten kaikilla muillakin, on haaveena muuttaa takaisin Kakamegan (Bugura) alueelle, kunhan talo on rakennettu ja rahaa on saatu säästöön. Toivomme parasta!
Tässä sitten potretteja madamen ja mr Markon kanssa. Katsokaa nyt noita meidän poikia kun eivät osaa poseerata ollenkaan yhtä vakavalla mielellä kuin kenialaiset...hah hah!
Ja tässä siis pojat, joiden koulumaksut on nyt hoidettu. Äsken maksoimme Minnakin puolesta koulumaksuja Ruthin tytölle ja ensi viikolla on sitten vuorossa vielä Steven ja Estherin tyttöjen koulumaksut sekä vihoviimeisenä vielä Miukun ja Alexin koulumaksut! Että mietitäänpä miten normi kenialainen perhe näinä päivinä hoitaa koulujutut jne. Suomessa ei tarvi ostaa kuin reppuja penaali...täällä ostoslistalla on koulupuvut, kirjat, koulutarvikkeet ja vielä ne koulumaksut.





Hyvä kun yhden perheen poikia autetaan opintiellä. Kolme autettavaa on vielä tulossa lisää. Terveisiä Raidonille.
VastaaPoista