sunnuntai 25. elokuuta 2013

Viikonloppupuuhailuja

Perjantai oli Markon pyynnöstä taas kerran pizza-perjantai ja Esther tekaisi tutun pizzan. Pojille se ei oikein maistu ja he söivätkin innolla pikaisesti kyhättyä Lidlin pussipottumuusia ja eilisiä lihapullia! Suosittelen tuota Lidlin pikamuusia erityisesti Suomeen, mutta menee myös täällä kun lapsilla on yhtäkkiä karmiva nälkä.


Torstaina Marko tuli kotiin trampoliinin kanssa ja heti seuraavana aamuna se kasattiin apumiesten kanssa. Heti pomppivaan sitten vaan!! Ensin yöpuvuissa ja myöhemmin ihna päivävaatteissakin. Trampoliinilla on kiva leikkiä muutenkin vaan. Paitsi jos typerä pikkuveli alkaa pomppimaan ja legot menee rikki...






Askareille on kasattu koppia portin pieleen urakalla ja nyt alkaa olla valmista. Ovi vielä puuttuu, muuten hyvä ja iso koppi. Kylmät ilmat ovat tehneet sen, että nuotiota on kaivattu päivisinkin ja niinpä Miuku pyysi Rydonia laittamaan pökköä pesään. Puuta on ostettu tienvarrelta, mutta tähän hätään se ei ole kuivaa tietenkään. Nuotio kuitenkin saatiin ja jostain Miuku sai idean paistella perunoita hiilloksessa. Hiillospottuja pojat söivätkin sitten pari päivää antaumuksella. Hyväähän se on ja erityisesti jos laittaa päälle nokareen voita.








Launtaiana oli Ruotsalaisella koululla tutustumispäivä uusille lukiolaisille ja koko porukalle. Hauskoja puuhailuja yhdessä, hampurilaistarjoilua ja mukavaa yhdessäoloa. Miten se taas niin helposti onnistukaan ruotsalaisilta...









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti