Suomessa

Kohta on asuttu Suomessa kolme kuukautta...Ensimmäiset viikot olivat aika sekavia ja ahdistavia. En pystynyt päivittämään blogia kun olo oli väsynyt, tympääntynyt ja harmistunut. Ei edes huvittanut muistella Keniaa, kun tiesi, että siitä tuli vain paha mieli. Nyt vihdoin alan saada etäisyyttä asiaan ja haluan jo katsella kuvia, muistella ihmisiä jne.

Ensimmäinen viikko Suomessa asuttiin Kampissa huoneistohotellissa. Vuokrasimme ison yksiön, vanhan talon vintiltä. Hissi oli pieni ja ahdas ja itku pääsi kun yritin ahtautua sinne poikien kanssa. Markohan siis aloitti heti työt, vaikkakin pehmeällä laskulla. Viikossa olimme saaneet järjestettyä kivan asunnon ja pojille ihanan päiväkodin Länsi-Pasilasta. Aikamoista suhailuahan ne järjestelyt olivat, mutta tulosta tuli aikaan. Niinpä oli hyvä minun ja poikien lentää Ouluun pariksi viikoksi ja sillä aikaa Marko hoiti varastossa olleiden tavaroidemme muuton uudelle asunnolle ja laittoi asunnon asuttavaan kuntoon.

Siivoamista huoneistohotellissa. Uutta puuhaa tämäkin...imuri! Parkettimoppi!

Säät eivät valitettavasti hellineet meitä ensimmäisen kuukauden aikana. Harmaata, märkää, loskaista...Aurinko taisi näkyä ensimmäisten viiden viikon aikana kolmesti. Huh.

Poikien synttäreitä vietettiin pienimuotoisesti. Kakut sen sijaan olivat suureellisia! Oktonautit.

Muutenkin koko länsimainen kulttuuri löi kasvoille kaikella voimalla. Oli vaikea nähdä sitä hyvää mitä sillä oli tarjota; järjestelmällisyys, toimivuus, puhtaus jne. Kaipasi vain kenialaista rentoutta ja hymyä, kepeää elämänasennetta ja joustavuutta.

Täällä nyt kuitenkin ollaan. Kevät puhaltaa, aurinko paistaa, peipposet ja rastaat laulavat läheisessä Keskuspuistossa. Talvihaalarit on vaihdettu kevyempiin kamppeisiin. Päiväkodissa on kivaa. Kaupasta saa hyvää leipää. Pyörällä pääsee huristelemaan jokapaikkaan. Koti on nyt tässä.