sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Synttäripäivää

Eilen vietettiin Mikaelin 2-vuotis päiviä. Aamu alkoi kakun syönnillä ja parin lahjan avaamisella. Mummilta ja ukilta tuli hieno soitin, jolla sai aikaan monenlaisia soundeja ja me annoimme Miukulle djemben. Näillä lahjoilla taataan, ettei kotona ole ainakaan liian hiljaista! Muuten täällä oikeastaan onkin hyvin hiljaista, sillä meillä ei ole radiota ja telkkarikin on päällä vain harvoin.

Banaani-mango-kakku maistui hyvältä ja taidan leipoa tänään toisen kouluun vietäväksi. Ope nimittäin antoi ymmärtää, että on tapana tuoda omalle luokalla kakkua tai muuta hyvää..

Viime viikolla Mikael löysi telkkarista uuden lempiohjelman, jota on nyt kaivattu sitten joka ilta. "Hullut japanilaiset" näkyy täälläkin ja aikuisten sekoilu tuntui viehättävän poikaa kovasti. Uusi sanakin opittiin: "höpö". Eli nyt sitten odotellaan joka ilta josko telkkarista tulisi vähän höpöilyä. Ostimme myös dvd-laitteen, jotta Mikael voisi katsella Muumeja ja me joskus jotain elokuviakin. Marko kävikin heti ostamassa ostarilta pojilta muutaman piraatti dvdn parilla eurolla. Telkkariohjelmien valikoima on aika onneton. Vaikka kivahan noita vanhoja Frasiereita on välillä katsella!

Viime viikolla kävin Minnan (Impiö) kanssa löytöretkillä muutamissa mielenkiintoisissa paikoissa. Eräs tehtaanmyymälä myy kankaita ja erityisesti kikoita halpaan hintaan ja mukaan lähtikin useampi iso kikoi ja pari kikoi-pyyhettäkin. Nyt olen jo ommellut yhteen isoon lampunvarjostimeen päällisen ja toinen pitäisi saada valmiiksi ennen ensi viikon vieraita. Kävimme lisäksi hauskassa kulttuurikeskuksessa, vähän niinkuin Korjaamo tai Nuku, jossa eri taiteenalojen harrastajat opettavat tai tekevät taidetta. Minna tuo Kouvolan taidemuseoon ARS 11-näyttelyn huhtikuussa ja sinne on tulossa useita afrikkalaisia taiteilijoita. Minnalla on myös yritys "Mifuko", joka tekee eettisesti ja ekologisesti esim laukkuja, kenkiä ja koruja. Tuotteet teetetään paikallisten naisten (usein hiv+, yksinhuoltajia) toimesta, mutta Minna ja hänen yhtiökumppaninsa suunnittelevat tuotteet. Näitä tuotteita saa Suomesta tietyistä kaupoista ja myös netistä tilaamalla. Käykääpä katsomassa  http://mifuko.fi/ .

Tänään olimme taas aamusta ruotsalaisella koululla pelaamassa jalkapalloa ja treffaamassa skandinaaveja. Ihan mukava aamupuuha, sillä olemmehan hereilllä jo ennen auringonnousua! Aurinko muuten nousee joka aamu klo 6.40 ja laskee 18.50, minuutti sinne tai tänne, mutta aika tasan näin.

Naapuritaloja on siivottu ja mahdollisia vuokralaisia on viime päivinä pyörinyt useampia. Jokohan ensi viikonloppuna saisimme valoja naapuritaloihin? Toiveissa olisi myös, että uima-allas siivottaisiin. Viime viikolla katselimme kun pari epätoivoista sammakkoa yritti pois altaasta ja illalla ne kelluivat kuolleina vedessä. Ei oikein houkuttele tuo allas...

 

3 kommenttia:

  1. Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut Miukulle!!!
    Voiko Miukulle lähettää mitään pientä pakettia?

    Halauksin,
    Johanna & Eemil

    VastaaPoista
  2. Ai niin, Kiasma toteuttaa ARS-näyttelyn tällä kertaa 12 muun museon kanssa! Täytyypä käydä katsomassa sitä ainakin Oulun kaupungin taidemuseossa ja ehkä siellä Kouvolassa.

    VastaaPoista
  3. Johanna: tännepäin ei kannata lähetellä paketteja eikä edes korttia...meillä ei ole vielä post box- osoitetta, joten mihinkään ei oikein voi lähettää mitään..kiitos ajatuksesta! Kiva on, kun täällä käy vieraita, ja heille onkin aina lista tavaroista joita täällä kaipaamme. Tällä hetkellä listalla on vaippoja, sappisaippuaa, sauvasekoitin ja suklaata...:)

    Suvi: Minna on näyttelysihteeri ymmärtääkseni Kouvolassa. Tulee aika hienoja teoksia näytille!

    VastaaPoista