Eilen päivällä katkesivat sähköt. Siinä ei sinällään ole mitään uutta, sillä lyhyet sähkökatkokset ovat lähes jokapäiväisiä. Iltaa kohti alkoi kuitenkin näyttää siltä, että tänään ei katsottaisi telkkaria eikä notkuttaisi netissä (akku loppu tietokoneesta). Pimeän tullen sytytimme kynttilät ja laitoimme takkaan tulen. Siirryimme myös aika aikaisin yläkertaan oleilemaan sillä alhaalla oli todella pimeää. Mikael leikki taskulampun valossa uusilla legoilla ja me istuskelimme takan ääressä. Olo oli aika leppoisa ja niinkuin oltaisiin oltu mökillä! Aamulla sähköt eivät olleet vieläkään palanneet ja pelkäsin jo pakastimessa olevien kanojen puolesta. Onneksi pakastin oli sen verran täysi että pakasteet eivät olleet vielä sulaneet. Jääkaappi sen sijaan ei ollut enää kovin kylmä. Kaasuliedellä keittelimme aamukahvit ja -puurot ja lähdimme töihin ja kouluun. Hyvä siis, että liesi toimii kaasulla joten ruoansaanti on turvattu.
Nyt iltapäivällä sähköstä ei ole edelleenkään tietoa. Steve on käynyt pariin kertaan Kenya Powerin toimistolla ilmoittamassa ongelmasta, mutta mitään ei ole tapahtunut. En tiedä kuinka suurelta alueelta sähköt ovat poikki. Ainakin meidän compoundista ja ilmeisesti viereisestäkin. Naapureillamme, intialaisilla, on oma vara-akku, jolla he saavat päälle ainakin security-valot ja vähän muutakin. Saa nähdä kuinka kauan heidän akkunsa kestää. Tänään on myös ollut sateinen päivä, joten aurinkopaneelit eivät ole ladanneet akkua. Lämmintä vettäkään ei tullut kuin liruttamalla aamulla. Myöskään vesipumppu ei toimi, joten yläkertaan ei tule vettä paineella.
Eilen Steve jonotti taas pari tuntia bensaa Karenin bensa-asemalla. Satuimme juuri paikalle, kun uusi lasti polttoainetta oli tullut, joten jonotus oli aika nopeaa. Tällä kertaa paikalla myös oli pari poliisia ohjaamassa liikenettä ja jonoja. Jonotus sujui kohtuu rauhallisesti ja vain pari autoilijaa huusi ja tappeli jonopaikasta. Bensiinipula ja hintojen nousu saattavat piakkoin aiheuttaa levottomuuksia ja mielenosoituksia. Kukaan ei oikein tiedä mistä ongelmat johtuvat, mutta todennäköisesti asiat liittyvät maailmalla tapahtuviin levottomuuksiin. Matatujen hinnat ovat tuplaantuneet eivätkä ne ota enää mielellään kyytiin lapsia, jotka maksavat vähemmän. Polttoaineen puute ja hintojen nousu vaikuttavat tietysti myös elintarvikkeiden ja muiden arkipäivän tavaroiden hintojen nousuun. Tällä hetkellä myytävä polttoaine on myös erityistä kalliimpaa laatua. Minkäköhän vuoksi?
Oisikohan Libyan tilanteella vaikutusta bensiinin hinnan nousuun? Muistelen kuulleeni, että 60% kenian polttoaineesta tulee sieltä.
VastaaPoistaUnohtui sanoa, että meidän pakastinta voi toki lainata, jos vielä tulee sähkökatkoja! Kiva, kun kävitte!