Juhannustahan ei näillä leveyksillä juurikaan huomaa. Päivä ja yö ovat yhtä pitkiä vuodenajasta riippumatta, lämpötila ulkona suurinpiirtein sama oli kesä tai talvi ja grillata voi vaikka joka päivä...Mutta silti me pääsemme viettämään juhannusta suomalaisessa seurassa kun kohta suuntaamme Impiöiden residenssiin. Olen jo kuullut, että Minna on suunnitellut menua ja me viemme sitten juomisia ja muuta. Kokkoa poltetaan meidän pihasssa huomenna, sillä pojat ovat kasanneet valtavan kokon puuroskista. Saa nähdä pysyykö tuli aisoissa.
Mikael ja Marko iltahullutteluissa
Eilen kävin Kiberan (suuri slummialue) poliisilaitoksella lunastamassa Charlesin kameran...Edellisenä iltana hänen ollessaan matkalla sisarustensa luo Kiberaan, oli poliisi pysäyttänyt hänet ja takavarikoinut varmuuden vuoksi pienen digikameran. Olihan siis epäilyttävää, että nuorella miehellä oli kamera...Poliisi saattaa pysäytellä ja kuulustella ihmisiä mielensä mukaan siinä toivossa, että saisi kiristettyä rahaa lahjuksina. Charlesin piti sitten todistaa omsitavansa kamera joillakin papereilla. No, hänellä oli vain takuutodistus eikä siinä ollut nimeä. Takuuna oli kuitenkin minä, valkoinen rouva, joka todistin kuinka Charles on hyvä mies ja kamera on hänen. Asia ei olisi sujunut näin jouhevasti ellen olisi ollut mukana. Kenian poliisista olen kirjoittanut aiemminkin, eikä tälläkään kertaa ole kyllä mitään hyvää sanottavaa viranomaisista, jotka pelaavat omaan pussiin, kiristävät rahaa kadunmiehiltä ja uhkailevat asiattomasti ketä tahansa.
Charles laittoi Miukulle Miken pojan vanhan hiekkalaatikon
Mikaelilla oli taas kerran Fun Friday tällä kertaa Teddy Bear piknikin merkeissä. Kouluun otettiin mukaan nalle ja herkkuja muille jaettavaksi ja vielä sen päälle sai pukeutua hauskasti. Suurin osa pojista näytti olevan supermiehiä ja tytöt prinsessoja. Löysin torilta Mikaelille kokin takin ja niinpä poika laittoin sen tänään päälleen hassuna vaatteena. Torilta löytää käytettyjä roolivaatteita mahdottomasti. Suurin osa on tietysti supermies ja prinsessavaatteita, mutta viimeksi löysin yhden tiikeripuvun sekä lumiukkopuvun!
Huomenna saamme vielä vieraita ennen kotiin lähtöä. Markon opiskelukaveri Eric tulee Helene-avovaimoineen yölennolla kolmeksi viikoksi Keniaan. Meillä he viipyvät muutaman päivän ennen Masai Maraan ja Mombasaan lähtöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti