lauantai 12. marraskuuta 2011

Hauska päivä

Tänään oli tosiaan hauska ja kiireetön päivä. Tuntui oikein kunnolla lepppoisalta viikonlopulta ja silti päivään mahtui monelaista mukavaa. Meidät oli eilen kutsuttu Hillan 6-vuotis synttäreille, mutta Mikael oli eilisen päivän kuumeinen. Juhlat siis siirtyivät meidän osaltamme tälle päivälle. Miuku oli kovasti odottanut synttäreitä; pellejä jne mutta onneksi ei enää tänään osannut kaivata niitä. Täällä on tapana, että lasten synttäreile tilataan ohjelmaa ulkopuolelta. Usein ohjelma on taikuri, pellejä, pomppulinna, kasvomaalausta, akrobaatteja jne. Nämä ohjelmat eivät maksa juuri mitään, mutta helpottavat kyllä juhlanjärjestäjien elämää!

Aamu alkoi siis synttäribrunssilla Hillan luona. Nam, mitä herkkuja saimmekaan maistella! Lapset leikkivät omiaan ja aikuiset juttelivat niitä näitä. Aurinko paistoi ja oli rauhallista (tai niin rauhallista kuin kolmen lapsen ja koirien kanssa voi olla :). Joulukin kävi jo puheissa ja keksimme MInnan kanssa, että tarvitsemme joulukuusen sijaan lattialle ison banaaninlehdistä tehdyn baobab-puun...ja eikun siltä istumalta pyörän selkään ja Hardyn torille baobab-puun tilaukseen! Huom, siis pyörän selkään! Tiet täällä ovat todella kapeita, eivätkä todellakaan mitään pyöräilyyn sopivia. Hardyssä on kuitenkin rauhallista ja näin lauantaina vähemmän liikennettä, joten oli tosi mukavaa pitkästä aikaa pyöräillä! Mikä vapauden tunne ajella tukka hulmuten aurinkoisena päivänä tyttöjen kesken retkelle! Pienistä asioista voi tulla tosi hyvä mieli! No, puut laitettiin tilaukseen ja katsotaan tuleeko ne alkuviikosta.

Olimme alustavasti suunnitelleet kutsuvamme joogaopettajan kotiin lauantaiksi, mutta se ei nyt onnistunut. Spontaanisti päätimme kuitenkin joogata itseksemme. Marko-riepu on ollut melkein koko viikon kovassa flunssassa eikä nytkään päässyt vielä urheilemaan, mutta me muut teimme keskenämme hyvän reippailusession. Jussi veti meille aika kovan reenin ja tuntui hyvältä hikoilla, vaikkakin porkkanakakku hieman pyöri vatsassa. En vain malta tehdä puolittaista reeniä, vaikka vatsa olisi täynnä...

Perjantaina vietettiin ostareilla joulunavajaisia ja jostain olin saanut päähäni, että joulupukki päivystää tästä lähtien Junctionissa. Ajelimme sinne etsimään pukkia ja hakemaan tilaamani Birkenstockin sandaalit. Pukkia ei vielä näkynyt, tulee vasta joulukuussa, mutta ihanat, reippaat sandaalit sain jalkaani! Olen kävellyt koko vuoden aika huonoilla, lättänöillä Masai-sandaaleilla ja oli ihana saada kunnon muotoilluilla pohjilla varustetut kengät jalkaan. Kalliithan ne tietysti olivat, mutta hintansa väärtit.

Kotona vielä puuhailimme ulkona ja kasvimaalla. Pikkumuurahaiset olivat tehneet asumuksensa porkkanoiden varsiin eivätkä porkkanat ilmeisesti tästä syystä olleet päässeet kasvamaan...heittelin pois kaikki porkkanan nysät ja odotan, että uudet taimet istutetaan. Muuten kasvimaa näyttää hyvältä. Sukumawiki ja pinaatti kasvaa niin, että pitää ilmeisesti alkaa syödä niitä urakalla.

Hauskaa päivää varjosti kaksi asiaa. Illalla saimme kuulla, että David on joutunut onnettomuuteen ja on sairaalassa. Vielä nytkään emme tiedä kunnolla mitä on tapahtunut. Ilmeisesti pyöräkolari...Toivotaan, että saamme lisätietoa pian ja että Davidille ei ole käynyt pahemmin. Toinen asia on Markon viisumi tai oikeastaan sen puute. Eli tällä hetkellä Marko on laittomasti maassa ja nyt vain odotetaan maanantaita että saamme asiaan lisäselvyyttä. Eli laitetaanko mies pois maasta hetkeksi tai pitemmäksikin aikaa vai mitä tapahtuu. Mutta turha ilmeisesti murehtia etukäteen. Tässä maassa kaikki on mahdollista, hyvässä ja pahassa.

Tässä vielä osoitteemme, jos joku haluaa laittaa postia! Kirjeet (paksutkin) tulevat hyvin perille, mutta paketit avataan ja niistä joudumme maksamaan tullit ja verot. Kiva olisi saada joskus postia!

p.o.Box 1373

00502 Karen

Nairobi

Kenya

 

 

2 kommenttia: