maanantai 21. marraskuuta 2011

Uusi viikko ja sadetta

Tässä pari kuvaa baobab-puustamme. Niitä on siis suuri, Mikaeliakin korkeampi puu, josta tulee joulukuusi. Teemaahan voi sitten vaihdella tietysti aina juhlan tai vuodenajan mukaan! Pääsiäisenä tiput roikkumaan puuhun ja syksyllä liimaillaan ruskalehtiä. Tai jotain sellaista ainakin. Mutta nyt puussa riippuu vasta muutama vkonloppuna myyjäisistä mukaan tarttunut koriste. Yritän malttaa että joulu tulee taloon vasta adventtina, joka onneksi on jo viikon kuluttua. Pikkupäydällä on myöspari pientä baoibabia jotka tulee todennäköisesti sitte joulupöydän koristeeksi. Sain vinkin, että voisivat näyttää kivoilta valkoisiksi maalattuina! Mikael kyllä on jo osoittanut kiinnostuksensa saada pieni puu omaan huoneeseen. Pitää kai hakea pojalle oma puu! Nämä eivät ole kovin hintavia; tuo iso puu maksoi n. 14 € ja pienet 1,5 €.

IMG 4993

IMG 4997

 

 

Huomenna alkaa sitten sänkyjen roudaus huoneesta toiseen kun vaihdamme vierashuoneen ylös ja Mikaelin huoneen pikkumakuuhuoneeseen. Sitten on myös kiva päästä laittamaan joulua näihinkin huoneisiin. Tein eilen joulutavaroiden inventaarion ja onneksi pussista löytyi kaikenlaista pientä koristetta joilla pääsee vauhtiin.

Tämä veijari ei ole oikea, vaikka siltä kyllä näyttääkin! Koululla oli savitöidentekijä myymässä astioitaan ja ostin tämän sekä pienen ruukun, jota nyt kuvaushetkellä ei löytynyt mistään.

IMG 4995

 

Huomenna on koululla luvassa musikcafe eli oppilaskonsertti. Teema on tällä kertaa unity/tillssammans ja sen mukaisia biisejä on luvassa. Loppuhuipennuksena "We are the world"...eli aika kliseistä. Omapahan oli valinta. Kiva ilta on varmasti tulossa. Leivoin äsken myytäväksi kaksi piimäkakkua ja omaan masuun kaksi pientä porkkanakakkua. Suomessa en muuten koskaan leiponut kakkuja, ainoastaan piirakoita ja pullia. Täällä ei ole noita marjoja mistä pyöräyttää piirakka, joten menee kakkujen puolelle. Ne ovat muuten yllättävän helppoja leipomuksia!

Ja otsikkoon vielä: Yöllä satoi, päivällä satoi ja nyt sataa...Mutta sitähän tämä maa kaipaa! Itse vienosti odotan kyllä jo aurinkoisia aamuja ja tuskaisen kuumia ja kuivia päiviä!

1 kommentti: