keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Koululla

Tällä viikolla olen ollut koululla päivittäin. Tottakai, sillä perjantaina on kevätjuhla ja eilen vietettiin Ruotsin kansallispäivää ensin koululla norjalaisen koulun oppilaiden kanssa, sekä iltapäivällä ja illalla Ruotsin suurlähetystössä kaikenmaailman ruotsalaisten kanssa. Ruotsissa kansallispäivä on vakiintunut vasta 1983. Sitä ennen päivää vietettiin Ruotsin lipun päivänä. Yleensäkin ihmiset eivät tunnu viettävän päivää mitenkään erikoisesti. Ylimääräinen vapaapäivä, jolloin voidaan vaikka grillata tai viettää piknikiä ystävien kanssa. Ja taas siis oli juhlan vietto rennompaa kuin Suomen itsenäisyyspäivänä. Laiskuuttani en ole ollut lähetystön juhlissa täällä, mutta tuskinpa siellä on pöydissä tarjolla irtokarkkeja ja kakkuna prinsessakakkua...Vaikka viime vuonna ilmeisesti oli ihan tanssiakin ollut tarjolla!

Lähetystön juhlissa kävin huvikseni tervehtimässä Suomen viime syksynä tänne tullutta lähettilästä. Hänhän on ruotsinkielinen ja naimisissa saksalaisen miehen kanssa, mutta silti halusin puhua hänelle suomea ja ihan vain ilmoittaa, että täällä on Ruotsalaisella koululla suomalainen ope. Lauloimme parin open kanssa molemmissa juhlissa kauniin "Sommarpsalm"-nimisen laulun kolmiäänisesti. Olipa ihana laulaa itse oikein kunnon biisiä ja hyvässä seurassa!. Lapset lauloivat "Idas sommarvisa":n ja jo useaan otteeseen vedetyn "I have a dream":in UNEP:in 40-v juhlan kunniaksi.

Kotimatkalla auto oli täynnä äänentoistokamaa kun ajelimme muutaman slummialueen läpi oikotietä. Steve onnistui ajamaan puolessa välissä reissua vauhdilla tiellä olevaan hidasteeseen (joita täällä on vähän väliä, ilman sen kummempia merkkejä) jonka seurauksena takakonttiin huonosti pakatut kaiuttimet pomppasivat ja rikkoivat takaikkunan...kilinä vain kuului kun lasi rapisi. No, eipä siinä muuta kuin jatkettiin matkaa. Ilta alkoi hämärtyä, eikä tuntunut kovin kivalta pysähdellä slummissa ikkuna rikki ja auto täynnä kallista tavaraa. Kotiin päästiin juuri ennen pimeää ja ikkuna teipattiin muovilla yöksi. Nyt odotetaan tietoa, milloin se saadaan vaihdettua. Toivottavasti pian.

Tänään on huomisen kenraaliharjoitus heti aamusta ja sen jälkeen vielä joku pitkä kehityskokous, josta yritän luistaa...Koen, että 25% virkavelvollisuudella ei ole ehkä aivan kaikkiin kokouksiin pakko osallistua. Katsotaan nyt tuleeko noottia.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti