maanantai 4. kesäkuuta 2012

Vieraita ja viileää keliä

Sunnuntaina kävimme pitkästä aikaa Ruotsalaisella koululla leikkimässä. Tällä kertaa siellä olikin suomalaisia ihan ruuhkaksi saakka! Kävimme muutamien ystävien kanssa lounaalla aina yhtä ihanassa ja kalliissa libanonilaisessa ravintolassa ja nappasimme Katin ja 1v10kk Paulin mukaamme Kareniin. Markus-isä on Suomessa reissussa ja Katilla kävi aika pitkäksi itsekseen joten kutsuimme heidät meille pariksi yöksi vierailulle. Sunnuntaina lämmitimme saunan ja Paul pääsi ekaa kertaa saunomaan. Huutohan siitä tuli, Paul on hieman arka uusille asioille. Mutta ihan tuntui loppujen lopuksi poika viihtyvän lämmössä.

Tämä päivä on ollut huomattavan viileä. Aamu ei meinannut valjeta ollenkaan ja tihkusade teki kelistä ankean. Kävin koululla kevätjuhlatreeneissä, jotka piti sateen vuoksi siirtää sisätiloihin. Viileys jatkui koko päivän ja sisätiloissa erityisesti sai olla villasukat jalassa ja fleece päällä eikä siltikään ollut lämmin. Nyt illalla olemme polttaneet takassa tulta, mutta eihän sekään lämmitä muutoin kuin ihan vieressä istuessa. Yritin tehdä tulista ruokaa lämmittämään oloa ja nappasimme lasin punaviintäkin sisäiseen lämmitykseen, mutta edelleen on vähän holotna olo. Olisipa sängyssä nyt se kuumavesipullo odottamassa!

 

Pojat tykkäävät eläimistä. Kun vain oppisivat vielä näyttämään sen oikealla tavalla...Tässä silitystä saa Hanley-kissa.

IMG 0766

 

Alex menee usein makoilemaan Jacksonin koriin ja koiran viereen tai päälle.

IMG 0775

 

Tässä muuten kuva Markon kananmunanhauduttimella tehdyistä aamiaismunista. Kauniita ne ainakin ovat!

IMG 5541

1 kommentti:

  1. Onpa Jackson kärsivällinen koira, ei onnistuis Alman kans, että makoillaan päällä ja tungetaan samaa koriin:) Lapset ja eläimet kyllä yleensä ymmärtävät toisiansa hyvin!
    On tuo Alex aika ilonen tapaus! Aina hymy korvissa ja silmissä asti. Ja Mikael hieno isoveli!

    VastaaPoista