lauantai 2. kesäkuuta 2012

Ylioppilasjuhlat

Eilen Ruotsalaisella koululla vietettiin ylioppilasjuhlia. Ruotsissa tapahtuma on lähes yhtä merkittävä kuin Suomessa, vaikka heiltä puuttuvatkin sekä ylioppilaskokeet että yliopistojen pääsykokeet.

Juhlapäivä sinällään poikkeaa suomalaisesta jonkin verran. Kuten muidenkin ruotsalaisten juhlapäivien vietto, on ylioppilasjuhlakin rennompi kuin meikäläinen. Aamu alkaa usein ylioppilaiden kuohuviiniaamiaisella heti kahdeksan maissa jonka jälkeen tullaan koululle. Koululla  on sitten todistusten jako ja lounas opettajien kanssa. Tämän jälkeen yiloppilaat juoksevat koulun portaat alas luokittain. Meidän koulullamme portaiden sijaan lasketaan liukumäkeä kirjaston parvekkeelta! Pienimuotoinen urheilusuoritus lyhyissä, kapeissa hamosissa ja korkokantakengissä.

Täällä Nairobissa oppilaat käyvät kuohariaamiaisella läheisessä kansallispuistossa jonka jälkeen ajavat koululle koristellulla bussilla. Sitten on vuorossa mansikkakakkukahvit opettajien ja sukulaisten kanssa ja päälle vielä ohjelmallinen lounas uima-altaalla. Ohjelma on hyivn vapaamuotoista ja rentoa verrattuna esim Keravan lukion tai minkä muun tahansa suomalaisen lukion yo-juhlaan! Ilta juhla Nairobissa on usein Karen Blixen Coffee Gardenissa, jossa on sitten lähinnä puheita. Näitä pitävät oppilaat toisilleen ja henkilökunta ylioppilaille. Ilta päättyy vielä yökerhoon josta oppilaan sitten palailevat asuntolaan aamutuimaan.

Tapana on myös, että vanhemmat ja ystävät antavat uusille ylioppilaille ruusuja, jotka ripustetaan kaulaan roikkumaan. Tänä vuonna minäkin ostin ruusut jokaiselle ylioppilaalle, sillä joukossa oli monta joita olen opettanut.

IMG 0780

IMG 0781

IMG 0782

 

1 kommentti:

  1. Mitä ihmettä, nyt kyllä menetin arvostukseni länsinaapurin koulutusjärjestelmään! Ilmankos ruotsalaiset ovat niin rentoja, kun pääsevät paljon helpommalla...

    VastaaPoista