maanantai 14. lokakuuta 2013

Viikonlopun synttärit ja muuta hulinaa

Viikonloppu meni aikalailla kotosalla. Perjantaina kävin taas kerran lääkärillä vaihdattamassa siteet ja se olikin sitten aika tuskaista touhua. Joka kerta kun sidokset vaihdetaan, sattuu jälkikäteeen todella paljon. Tällä kertaa kävi kipeää myös sidosta avattaessa. Lääkäri kun ajatteli, että kämmenselkä on jo parantunut ja alkoi repiä kuivuneen siteen haavan päältä aika reippaalla otteella. Veri vuoti ja samoin minun kyyneleeni...Onneksi mukaan tuli hoitaja, joka auttoi sitten hieman hellemmin. Nyt on siis enää kämmenselässä sidos ja varmuuden vuoksi vielä jalkapöydässä. Käsivarsi oli alkuun täynnä kuivaa palanutta ihoa, mutta jo nyt muutaman päivän rasvauksen jälkeen alta on paljastunut pinkki, terveen näköinen iho.

Kipu oli niin kova, ettemme sitten päässeet poikien koulun vanhempien illanistujaisiinkaan...höh.
Eilen siteet vaihdettiin taas ja yhtä kivuliasta oli kuin perjantaina...Odottelen soittoa, josko saan pitää nämä perjantaihin ja odotella uutta kärsimystä edes sinne saakka. Viikon kuva käsistä tulee myöhemmin...

Lauantaina oli vuorossa Blancan 5v-synttärit! Sitä ennen suunnittelin käyväni hiustenpesulla/föönauksella kampaamossa. Kaikki länkkäripaikat olivat kuitenkin näin lauantaiaamusta varattuja ja niinpä menin aika "kenialaisen" näköiseen paikkaan kokeilemaan miten homma toimii. No, toimihan se oikein hyvinkin ihan viime metreille saakka, kunnes kampaaja hieroi vastapestyihin ja föönattuihin hiuksiini öljyä. Eikä siis ihan vaan paria tippaa vaan kourallisen. Just. Näytin aivan teiniltä, joka ei ole pessyt hiuksia viikkoon ja tukka roikkuu rasvaisena ja litteänä päätä myöten! Ei kun kiireellä kotiin ja tukanpesuun...

Synttäreiden kaava noudatti aika lailla perinteistä. Nukketeatteri, pelle ja kasvomaalausta. Ja onginnat loppuun tottakai! Onneksi oli kanelipullaa ja kahvia! Täytynee vielä kehitellä poikien synttäriteemaa. Mutta mukavaa oli kaikilla eikä haitannut vaikka nukketeatteri oli täysin sama kuin Alfredin synttäreillä pari kuukautta sitten.












Pojilla on ollut taas kivaa keskenään. Eilen tuli Alexille kauhea huuto, kun Miuku lähti kouluun ja hän ei päässyt mukaan. Reppu selässä kirkui reppana tuossa portin takana. Tänään taas Miukulle tuli itku kun Alex ei päässyt mukaan kouluun. Niinpä Altsu lähti mukaan saattamaan isoveljeä kouluun. Pitäisiköhän Alexkin laittaa kouluun koko viikoksi? 

Tässä pestään mopoa ja pyörää.





Sunnuntaina kävimme parin adoperheen kanssa syömässä Karenin uudessa ravintolassa. Dari-ravintola osoittautui aivan kivaksi paikaksi. Pihaa riitti lapsille juostavaksi, ruoka oli hyvää ja edullista. 







Pihalta löytyi yhden päivän aikana useita hauskoja hyönteisiä!




Yöperhosia löytyy aamuisin puolikuolleina terassilta.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti