Mitäs ne noin viisivuotiaat oikein ruukaavat puuhastella kotosalla? Menneellä viikolla on Miukun hommiin kuulunut kokkikurssia Rydon-askarille, leipomista, puuron keittelemistä askarikopilla ja mitä vielä. Kuiva-ainekaappeja on tyhjennetty nyt urakalla ja valkoinen vehnäjauho ja leivinjauhe oli jo lopussa. Jotain piti kuitenkin leipoa ja leipähän niistä kaapista löytyvistä aineksista tuli. Mikael kantoi ainekset askarikoppiin, minä toin kuuman veden ja kun hetken kuluttua kävin katsomassa oli leipätaikina nousemassa. Hmm. Uunikuumana leipä koristeltiin Suomen lipuilla ja seuraavana päivänä se vietiin kouluun. Hillon kanssa olivat kuulemma syöneet porukalla.
Huomenna on sitten viimeinen koulupäivä. Kakut on tilattu naapurista ja opettajille on ostettu läksiäislahjaksi Kazurin-rannekorut. Tänä aamuna Mikael vielä valmisti Kitengelan kierrätyslasihelmistä Timanoi-ystävälle oman rannekorun.
Lähes kaikki huonekalut on myyty ja ihmiset käyvät pikkuhiljaa hakemassa ostoksiaan pois. Vielä on stressi muutamista isommista huonekaluista ja erityisesti generaattorista. Onneksi aikaa maastapoistumiseen on vielä pari viikkoa. Lauantaina eräs suomalainen nuori nainen kävi ostamassa lähes kaikki astiamme. Jäljellä on neljä pientä eripari lautasta ja Muumi-mukit. Hyvin pärjää.
Miuku reagoi lähtöön välillä aika voimakkaastikin. Kyseinen suomalaisnainen osti myös pari kattilaa ja paistinpannun. Aluksi Miuku ei ollut millänsäkään astioiden pakkaamisesta, mutta yhtäkkiä hän hermostui, kun paistinpannu laitettiin laukkuun. Voi sitä itkua ja huutoa...räkä poskella poika karjui paistinpannua..Loppujen lopuksi emme voineet muuta kuin pyytää naista jättämään paistinpannu tänne. Toisimme sen sitten myöhemmin hänen työpaikalleen.
Vanhan talo puutarhapoikamme ja ystävämme Jeremy ja Charles ovat käyneet jättämässä hyvästit. Jeremyllä ei ole töitä ja Charleskin sai vasta nyt muutaman kuukauden kuljettajan pestin, kun Mike-vuokraisäntämme tuli työhommiin Nairobiin. Annoimme heille vähän rahaa ja toivottelimme parasta. Kovaa on elämä Kiberassa, oli perhettä tai ei.


On nuo kovia paikkoja pienille ihmisille! Muistan kun Samrakin itki kun tavaroita pakattiin varastoon, lelut varsinkin ottivat koville, ja välillä sitäkin piti itkeä "kun äiti myy meiltä kaiken"... Tsemppiä loppurutistukseen!
VastaaPoista