Länsi-Keniassa

Olimme jo pitkään jutelleet Piian ja Turkan kanssa retkestä Länsi-Keniaan, Kisumun ja Kakamegan suuntaan. Viimeisten vieraiden lähdettyä Suomeen alkoi asia olla taas ajankohtainen ja niinpä perjantaiaamuna aikaisin suuntasimme auto täynnä tavaraa ja ihmisiä kohti Kisumua. Tiet olivat hyviä; suoraa baanaa ja asfalttikin oli lähestulkoon koko reissun ajan tasaista. Kenialaisiin hidastetöyssyihin alkoi kyllä hermo mennä jossain vaiheessa reissua. Niitä kun ei yleensä merkitä sen kummemmin, hetkeä ennen hyppyä huomaat vasta edessä olevan töyssyn.

Nousimme ylös Rift Valleyhin ja ajoimme Nakurun ja teeviljelmistään kuulun Kerichon alueen läpi. Kauniita maisemia, rehevää kasvillisuutta, metsiä, siistiä maalaismaisemaa. En todellakaan enää ihmettele miksi kaikki Nairobissa haluavat takaisin maalle, kotiseudulleen.

Kerichon teeviljelmiä auton ikkunasta.

Turistit eivät ole oikein löytäneet Länsi-Keniaaa ja sen vuoksi esim majoitusvaihtoehdot ovat aika vähäisiä. Majoituimme Victoria-järven rannalle, Kiboko Bay nimiseen telttamajoitukseen. Ja huomatkaa, täällä teltat ovat niitä terassille rakennettuja katettuja safaritelttoja vessoineen ja suihkuineen. Iltapäivän lepäilimme uima-altaalla, ihastelimme järveä ja teimme pienen kaupunkikierroksen Kisumun kivassa kaupungissa. Piia ja Turkka ostivat myös viemisiä Ahtin lastenkotiin; papuja, saippuaa, sokeria jne.

Tätä reissua voisi heikompihermoinen sanoa suorittamisreissuksi, mutta tälle porukalle liikkeellä olo ja eteenpäin meno sopi hyvin. Aamusta nimittäin otimme heti gps:ään suunnaksi Bukuran kylän ja emmehän me tietenkään mitään pääteitä sinne ajelleet vaan aikamoisia kinttupolkuja. Pääsipä Markokin ajamaan Pradoa kunnon off roadeilla! Pikkuteillä kohtasimme ystävällisiä ihmisiä, iloisia vilkutuksia ja hyvin hoidettuja maatiloja. Alue on sokeriruokoviljelmää ja nyt olikin sadonkorjuun aika. Traktoreita sokeriruokokuormineen tuli vastaan aina välillä. ¨

Bukurassa kävimme vierailulla lastenkodissa. Siellä oli tapahtunut Ahdin aikoihin kummia: koti oli kaapattu ja olot olivat olleet aika kurjat. Joku mies oli siis päättänyt ottaa lastenkodin haltuunsa ja loppujen lopuksi vei sieltä tavarat, työntekijät ja lapset uuteen paikkaan, naapuritaloon. Aika vaikea ymmärtää logiikkaa? Tällä hetkellä kotia johti nuori ukrainalainen lähetystyöntekijä ja olot olivat oikein hyvät. Lapsia pidettiin sylissä, hoitajat olivat omistautuneet asialleen ja talo oli siisti. 

Pieniä n. kuukauden ikäisiä vauvoja oli talossa tällä kertaa kolme. Tässä juotan maitoa Stacy-tytölle. 

Pojat olivat mukana leikeissä ja ottivat tilan haltuun. Talon lapset puhuivat toki vain kiswahilia ja todennäköisesti myös luon-kieltä. 

Rydon-askarimme on myös kotoisin Bukurasta ja juuri näinä päivinä kotiseudullaan. Hänen veljensä kuoli vuosi sitten ja nyt oli vuorossa muistotilaisuus, johon koko kylä osallistui. Satuimme siis paikalle juhlapäivänä. Osallistuimme tilaisuuteen hetken ajan ja kävimme ihastelemassa Rydonin rakentamaa taloa. Talot rakennetaan savitiileistä ja jos rahaa on, ne päällystetään vielä sementtimäisellä savella, jolloin ne näyttävät aivan tiilitaloilta! Oikein kaunista pihapiiriä kasvimaineen ja puutarhoineen.

Muistotilaisuudessa pidettiin puheita ja muisteltiin pihaan haudattua Mattias-miestä. Markokin kävi meidän puolestamme toivottamassa osanottomme ja uudenvuoden toivotukset.

Juhlissa ollaan juhlavaatteissa...voi noita tyttöjen rimpsumekkoja! Ja vanhemmilla naisilla oli sitten valkoiset mekot ja huivit tilaisuuden kunniaksi. 

Keittiö.

Rydonin uusi talo. Vanha talo oli rakennettu liian lähelle jokirantaa ja tulva vei sen mennessään muutama vuosi sitten. Tässä ylpeä isäntä.

 Retki jatkui Kakamegan sademetsään. Haimme kaupasta retkieväät ja ajelimme sademetsään lounaalle. Kiipesimme näköalapaikalle josta maisemat näyttivät hyvinkin kotoisilta. Tässä vaiheessa Alex oli kuumeinen ja väsynyt. 

Suomalainenko harjumaisema?

Pojat kantoreppuihin ja retkelle. Kesti kyllä hetken aikaa ennenkuin löysimme mitään kävelyreittiä. Kas kummaa, portilta ostettu kartta ei pitänyt paikkaansa mitenkään. Päätimme sitten vain kokeilla yhtä reittiä ja katsoa minne se vie.

Tämä reitti toi meidät pienelle vesiputoukselle. Yhteensä kävelyä tuli n. 6 km, aivan kiva retki kantoreput selässä. Marko kantoi mennen tullen Mikaelia, joka ei enää ehkä ole aivan kannettavan kokoinen...Ilta alkoi kuitenkin painaa päälle, joten ei ollut varaa kävellä lasten tahtiin. Olimmekin perillä Kisumussa vasta ennen kahdeksaa. Voiko olla mahdollista, että täällä auringon nousu ja lasku tapahtuu puolisen tuntia Nairobia myöhemmin? Oli muuten kauniit näkymät kun ajelimme Kisumua kohti iltahämärässä!

Tällä reissulla ei siis lepäilty eikä makoiltu turhia. Sunnuntaiaamuna ajoimme pohjoista kohti ja Luanda K´otienon satamaan. Päätimme minimoida autossa istumisen yhdeltä päivältä ja ottaa autolautan Rusingan saarelle. Lautan lähtöajasta ei ollut oikein varmuutta, mutta eihän täällä mikään ole koskaan oikein varmaa. Kellonajat kaikista vähiten. Lauttaranta löytyi ja lauttakin lähti ajallaan. Puolitoista tuntia seilaamista Victoria-järvellä. Aavoja ulapoita, siisti lautta ja aurinkoinen ilma. Ei hassumpi tapa matkustaa. Autossa istuminen ei meitä aikuisia haitannut, mutta nuo kaksi pienintä reissaajaa eivät ole vielä oikein oppineet kärsivällisyyden jaloa taitoa. Taistelupari joko taisteli keskenään tai uhitteli kaikille muille vuoron perään. Huuto ja hammasten kiristys oli seuranamme aika jatkuvasti. Elleivät herran enkelit sitten nukkuneet...

Siellä se lautta saapuu satamaan! Tässä odotellaan jo kovasti.

'

Auto peruutettiin lauttaan. Tällä kertaa menijöitä ei ollut kovinkaan paljon. Autojakin vain viisi. 

Mantereella oltiin oltu pitempäänkin tai sitten sieltä tuotiin välttämättömyyksiä kotisaarelle. Hauska katsella mamoja kun he kantavat kuormiaan pään päällä. Lapsetkin saattavat kannella vesiastioita näin. 

Tämä tyttö tuli kotiin kana kainalossa. Katsoimme ensin että kana on kuollut, mutta ei kai sitä nyt kuollutta kanaa kuljetella. Tuoreus ennenkaikkea!

Turkan toive reissulla oli päästä kunnon kalareissulle järvelle. En tiedä toteutuiko reissu, kun mukaan lähtivät vaimot ja lapsetkin...Lujaa kuitenkin mentiin kahdella moottorilla niin että hatuista piti pitää kiinni. Hyvinhän pojatkin jaksoivat kolmen tunnin uistelun. Välillä pikku päikkärit ja välillä mehua virkistykseksi. Ja onneksi tuli se kalakin!

Onnellinen mies Niilin ahvenensa kanssa! Tätä kalaa söimme sitten illalliseksi. 

Rusingan saarelta ajeltiin aika suoraan Nairobiin. Mitä nyt lounastauko ja pikainen masai-koru-ostos-yritys Narokissa. Kisiin kaupungissa oli meneillään toripäivä ja nappailin auton ikkunasta kuvia meiningistä. Olisi ollut hauska pysähtyä vihannesostoksille, mutta ehkä lasten kanssa oli helpointa vain ajaa ohi...

Pieniä ananaksia.

Vesimeloneja.

Butternut-kurpitsaa. Aika hauskanmuotoisiakin!

Sandaali poikineen.

Mopokyydillä menee aikamoisia lasteja!

Matokea eli ruokabanaania.

Sitrushedelmiä.

Ruokosokeria. Tätä herkkua saatiin Rydonin talolta mukaan useampia, pitkiä ruokoja. Niitä sitten jo eilen leikattiin askarin kanssa ja pureskeltiin herkullista mehua. Koulullekin piti viedä yksi opettajalle lahjaksi.

Niin, tänään sitten alkoi pojilla koulu. Alex jäi sinne iloisena ja palasi juuri kotiin yhtä iloisena. Miuku lähti kotoa hyvällä mielellä, mutta päättikin olla menemättä...Hänellä on tällä hetkellä Alexin tauti eli vatsaa vääntää ja kuumeinen olo. Omituinen tauti. Kenties sama, mikä meillä oli menneellä viikolla. Tai sitten malaria-lääkkeen sivuvaikutusta. Söimme nimittäin tällä reissulla kaikki malaria-lääkettä, sillä Victoria-järven alue on Kenian pahinta malaria-aluetta. Nyt alkaa arki: pakkaamista, viimeisten ostosten tekoa, huonekalujen myyntiä jne. Saunakin meni muuten kaupaksi! Ensin sitä oli ostamassa kisumulainen katolinen pappi, joka oli asunut Suomessa ja ihastunut saunaan. Möimme sen kuitenkin eräälle Karenin suomalaiselle, joka halusi ostaa sen heti. Kuljetus on kuitenkin vasta kuun lopulla, eli pääsemme vielä saunomaankin.