Tontilla tapahtuu tällä hetkellä viikoittain! Rakennuslupa heltisi viikko sitten, mutta jo sitä ennen oli tontilla päästy purkamaan vanhoja rakennuksia. Suunnittelutyötä on tehty yötä päivää ja se taitaa jatkua vielä ainakin viikon verran. Sitten on pieni tauko. Suurimman osan suunnittelua, tarjousten kilpailuttamista ja mietintähommaa tekevät Marko ja Enni. Sitten on palavereita missä Teemukin on paikalla ja minun osani on lähinnä keittää kahvia ja hoitaa lapsia. Mutta eipä sekään ihan vähäinen homma ole kun kyseessä on kolme vilkasta poikaa!
Tontilla siis oli vanha pienehkö rintamamiestalo, jonka paikalle sitten meidän suuri tiiliverhoiltu paritalo tulee. Yritimme myydä hyväkuntoisia hirsiä, mutta eipä niille sitten ollut kiinnostusta. Osan niistä päätimme sitten jättää tontille ja käyttää tulevina vuosina pihasaunan ja takan lämmittämiseen! Talven aikana on vielä suunnitelmissa soittaa Pertti-ukille ja kysyä, josko metsänhoitaja/metsuri tulisi sahaamaan puut haloiksi...
Toinen tontilla sijaitseva rakennus oli tiilinen autotalli, joka on siis myös purettu. Siellä oli säilytetty kaikenlaista autonraatoa ja muutenkin se oli aika ryöttäisessä kunnossa.
Mutta nyt on siis tontti tyhjillään ja tänään sinne odotetaan sitten kauhakuormaajia kaivamaan taloille paikkaa! Täytyy muuten tarkistaa näiden kaikkien koneiden nimet, kun ei taida ihan olla hallussa...




Jeejee! Kohta talo on pystyssä ja niin ihanan lähellä! <3
VastaaPoista