Aamu alkoi kas kummaa sateisena, mutta nyt paistaa aurinko ja on lämmintä!
Ajelimme Mikaelin kanssa huviksemme Junctioniin kahville ja Nakumattiin ostamaan jogurttia, sellaista paksua kreikkalaista. Tarkoitukseni oli tehdä jogurttivoitaikina ja siitä joulutorttuja. Luumuhillon keitin jo aamulla. Täällä myytävissä kuivatuissa luumuissa ja taateleissa on kivet sisällä, joten ensin piti irrotella kivet.
Taikina onnistui yllättävän hyvin. En laittanut siihen sokeria enkä lisännyt luumuhilloonkaan sokeria, joten kovin makeita tortuista ei tullut. Mutta lähestulkoon normaalin näköisiä ja makuisia. Kaulin taikinaa useaan otteeseen, jotta siitä tulisi sitkeämpi ja lehtevämpi. Nyt osa siitä odottaa vielä kylmässä. Kokeilen tehdä tortut valmiiksi paistamista lukuunottamatta ja pakastaa ne sitten puolivalmiina. Täytyy kyllä myöntää, että en ole koskaan pitänyt erityisesti itsetehdystä voitaikinasta. Kaupan valmistaikinat ovat mielestäni parempia! Mutta onpahan nyt torttuja kuitenkin!
Pihalle on ostettu yksi amaryllis ruukkuun ja joulutähtiä metsästettiin eilinen iltapäivä. Ne oli myyty tällä kertaa loppuun. Sisälle ostin sitten kalloja ja toiseen maljakkoon vielä punaisia neilikoita.
Näitä banaaninlehdistä tehtyjä seimiä on tarttunut myyjäisistä mukaan jo kaksi...jos joku haluaa seimen ensi jouluksi niin ilmoittakaa niin ostan niitä varastoon! Hinta on ollut 1200 Ksh eli n. 9 €.
Jackson ja Reagan haluavat nukkua ja makoilla terassin sohvilla ja vaikka sohvia peittää pressut, onnistuvat koirat kuitenkin näillä keleillä sotkemaan paikat. Ostin molemmille nyt omat sängyt ja ainakin Jackson nukkui viime yön omassaan. Patjat pitää vielä kaivaa varastosta.
Moi!
VastaaPoistaJoulutortut näyttävät ainakin hyviltä. Minä olen leiponut niistä kaupan taikinoista ja johan on herkullisia:)
Olimme tänään Vepen vanhimman siskon luona kekkereillä. Santte oli kaverinsa Ville kanssa Rukalla laskettelemassa kolme päivää.
Saimme yläkerran remontin nyt viikonloppuna valmiiksi ja tavarat muutettua sinne. Se on avara ja pojista ainakin tosi hyvä.
Tsemppiä teille ja pikku paketti tulee A-M ja Pertin mukana.
Tyti
Mukava kun Marko alkaa toipua. Kyllä se siitä!
VastaaPoista