tiistai 20. joulukuuta 2011

Mombasa

Koulu loppui perjantaina iloisissa merkeissä. Paikalla oli suomalainen joulupukki, lapset esiintyivät ja kaikki yhdessä tanssivat ja lauloivat "ringdans"eja esim. "Räven raskar över isen" jne. Liikuttiin siis piirissä pieniä koreografeja noudattaen iloisesti laulaen. Kerran aiemmin olen päässyt mukaan tällaiseen leikki-lauluun Lönnforsin-serkkujen luona joulunaikaan! Terkkuja vaan Johanna ja Ann-Marie!

Iltapäivällä lensimme sitten Mombasaan pitkäksi viikonlopuksi. Näppärä tunnin lento venyi kuitenkin seitsemäksi tunniksi, sillä Kenya Airwaysin koneet olivat myöhästelleet koko päivän. Meidänkin koneemme oli 3 tuntia myöhässä ja olimme hotellilla vasta iltayhdeksältä. Ehdimme juuri napsimaan illallisbufeesta jämät ja sitten kaaduimmekin sänkyyn. Ilma oli kostean kuuma kuten se Mombasassa aina on ja hotelli iltavalaistuksessaan kuin Ruotsin laiva tai Las Vegas! Puutarha oli koristeltu valoketjuin, poroin, massivisella jouluseimellä sekä suurella joulukuusella. Hotellin aula taas oli täynnä joulupukkeja, lumiukkoja ja pingviinejä. Mikaelin suosiksiksi osoittautui portaita kiipeävä ja laskeutuva joulupukki sekä koti-Nakumatistakin löytyvä tanssiva miehen kokoinen muovipukki. Näitä on käyty katselemassavähän joka välissä!

IMG 5087

 

Hotellin aulassa oli tämän kokoinen piparkakkutalo! Tuoksu oli ihana.

IMG 5097

Ja se kiipeilevä joulupukki.

IMG 5099

 

Päivät ovat kuluneet altaalla uiden, rannalla kävellen ja pienillä retkillä. Mummi ja ukki kävivät luontopolulla katselemassa lintuja ja sen lisäksi ukki on kahlaillut kiikarit kaulassa meressä laskuveden aikaan bongailemassa lintuja. Listalla on erilaisia haikaroita, kuoveja, kahlaajia jne. Eilen teimme pienen Mombasan kaupunkikierroksen vanhassa kaupungissa ja puuveistostyöpajalla. Ihan kiva reissu, mutta Mikaelin kanssa ja kuumuudessa vähän raskas.

 

Hotellilla riitti kavereita ja jokailtainen bändi!!

IMG 5100

 

Rannalla laskuveden aikaan.

IMG 5114

 

Hotellilla on ollut yksi suomalainen pariskunta 2 vkon pakettimatkalla ja heidän kanssaan on rupateltu. Saimme heiltä myös muutaman suomenkielisen lehden kotiin! Mies, Heikki Laakkonen, on käynyt usealla kalastusretkellä ja houkutteli meitäkin mukaan. Miehet olisivat varmaan lähteneetkin, mutta aikaa oli nyt liian vähän. Muuten hotellivieraat ovat enimmäkseen paikallisia, onhan nyt kenialaisten lomakausi. Ihmettelen vain, miten paikalliset raskivat tulla rannan kalleimpaan hotelliin...mutta ehkä tämä on sitä parempaa väkeä.

Markoa lukuunottamatta kävimme myös rannalla jalkahoidossa (600Ksh) ja nyt on kantapäät kunnossa ja varpaan kynnet lakattu. Hierojallakin olisi voinut käydä, mutta se sitten ensi kerralla. Olemme siis tulossa samaan hotelliin tammikuussa kun Hyvinkään mamma ja pappa tulevat Mombasaan 2 vkon matkalle.

-------

Kotiin päästiin sujuvasti ja Steve oli vastassa meitä kentällä. Nairobin raikas, mutta lämmin ilma tuntui hyvältä Mombasan kosteuden jälkeen. Kotona kaikki oli hyvin. Steve oli hakenut tuoretta lehmän maitoa, kuten joka tiistai. Sisaret olivat laittaneet meille mukaan pipareita ja joulukortin!

 

1 kommentti:

  1. Noista miehen kokoisista tanssivista joulupukeista kirjoitettiin just Hesarissa. Valmistetaan Kiinassa, jossa niitä on kai kans suunnilleen joka hotellissa ja ostoskeskuksessa...

    VastaaPoista