Kello on 18.15. Pääsin koulusta jo viideltä, mutta Steve tuli 40 min myöhässä ruuhkan vuoksi. Yksi syy oli varmasti, että hän lähti kotoa liian myöhään. No, nyt olemme ajaneet 40 min matkaa, joka kävellen kestää alle 10 min. Autot ovat jakaantuneet viidelle eri "kaistalle" ja näiden viiden kaistan pitäisi kohta mahtua yhdelle kaistalle kun tulemme risteykseen...Mikälie on sekoitatnut liikenteen. Ehkä yliopiston valmistujaisjuhlat (toisella puolella kaupunkia...) tai päivällä tullut rankkasade. Nytkin näyttää siltä, että sade ja ukkonen yllättävät tielläliikkujat.
Mikael on ollut päivän kotona, eilisen ja öisen kuumeilun vuoksi. Nyt kuulemma jo kunnossa, mutta nukkumassa! Haloo, kello on jo kuusi illalla....ja ruoaksi on sitten kuulemma tarjottu kaakaota ja "askarileipää" eli täysin valkoista sokerileipää. Illalla siis valvotaan ja ihmetellään.
Välillä siis menee hermo tähän touhuun! Ja pieniin asioihin, jotka sitten kasautuvat. Niin kuin esimerkiksi se, että kuskilla jää vilkku päälle...tai että kaikki tunkeutuvat risteykseen yhtäaikaa niin, että kohta kukaan ei pääse yhtään mihinkään ja sumaa joudutaan purkamaan pitkän aikaa. Tai se, että Miukulle syötetään mitä sattuu herkkua ja milloin sattuu. Näin sadekautena voisi vielä listaan lisätä rasittavan punaisen mullan, joka sotkee kaikki paikat eikä meinaa lähteä vaatteistakaan pois.
Naurattaa jo kun luen kirjoittamaani ja parasta olisi varmaan, etten koskaan julkaisisi tätä tekstiä! Mutta saa kai sitä arjen vastoinkäymisiäkin kertoa.
-------
No niin, kotona ollaan ja kaikki hyvin! Mikael nukahti normiaikaan, kuumetta näytti olevan vielä se 38. Ja minä avasin viime viikonlopun arpajaisista voitetun viinipullon...eli nyt lasi viiniä, pari riviä pahaa suklaata ja nukkumaan. Markokin viesteili, että hyvältä näyttää kaikinpuolin. Kotiinkin pääsee ehkä viikonloppuna.
Kyllä vaan saa kirjoittaa arjen haasteistakin, on mielenkiintoista kuulla niistäkin! Ja nautihan viinistäsi, olet sen ansainnut :) Kiva kuulla, et Markolla kaikki hyvin!
VastaaPoista