Mikael aloitti eilen koulupäivään liittyvät ylimääräiset harrastuksensa. Ehdotimme hänelle Monkeynastics-jumppaa ja rumputunteja. Tuo Monkeynastics on vähän niinkuin satujumppaa. Siinä harjoitellaan tasapainoa, erilaisia hyppyjä laulujen ja leikin mukaan. Rumputunti oli sitten ollut kuulemma tosi kiva! Miuku oli ainoa oppilas ja mukana oli oma ope ja soitonopettaja. Rumputunnille voisi kuulemma mennä vaikka joka päivä. Nyt pitää malttaa odottaa ensi viikkoon!
Suurin osa soittajista harrastaa pianonsoittoa. Joulujuhlassa esiintyi muutama piano-oppilas säälittävästi yhdellä sormella "Tuiki, tuiki, tähtöstä" vetäen. Ja nämä oppilaat siis olivat Mikaelin ikäisiä. No, kunhan tarjotaan mahdollisuus kokeilla jotain erilaista. Pianoa tulee Miukulla soitettua kotonakin kahdella kädellä ja kovalla äänellä laulaen! Tämän hetken hitti aina joulusta lähtien on "Joulupuu on rakennettu". Viimeksi eilen se soi päivällisen taustalla ja aamulla juuri ennen kouluun lähtöä vielä laulettiin se kerran jos toisenkin.
Eilen kävin pikaisesti Ya Ya-ostarilla etsimässä Markolle myöhästynyttä synttärilahjaa ja samalla ostin Mikaelille kivat värikynät ja ison paperilehtiön. Iltapäivä menikin sitten joulumaata piirrellessä ja tänä aamunakin piti piirtään joulukuusimetsä. Milloin tämä jouluvillitys loppuu? Juhannuksena? Eilen Miuku leikki vielä joulupukkia, vanhaa sellaista, jolla on kävelykeppi parhaassa tapauksessa molemmissa käsissä.
Ya-Ya:lla on myös ihana kahvila, josta vasta eilen huomasin, että siinä on myös yläkerta ja terassi! Olipas ihanaa nauttia, vaikkakin pikaisesti, mansikkaleivos ja kahvi! Mansikat olivat makeita ja kahvi hyvää ja kuumaa, nam. Tänne pitää tulla vkonloppuna humputtelukaffelle. Saunahomma varmaan hiljenee tänä viikonloppuna, sillä paljon ei voida tehdä ennenkuin kiuas on valmis. Sisäseinät ovat lähes valmiit ja nyt varmaan pojat aloittavat lauteitten rakentamisen. Tämä kuvassa näkyvä vihreä maali on kosteustuojaa ja sen päälle tulee sitten vielä oikea maali.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti