sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Kaksin kotona

Marko lähti perjantaiaamuna Suomeen viikoksi. Työreissu, johon kuuluu luennonpito Aalto-yliopistolla. Eilen hän jo soitteli Kampin kauppakeskuksesta ja aikoikin viettää päivän shoppaillen!

Meidän aikamme kotosalla on sujunut mukavasti. Perjantaina leivottiin Estherin kanssa munkkeja ja illan päälle vielä pizzaa, jota on syöty tänään kolmatta päivää. Mikael riehui perjantai-illan Charlesin kanssa leikkien. Pojat ajelivat kotiikärryillä ja leikkivät kaikenlaisia kivoja poikien juttuja. Loppujen lopuksi minun piti mennä päästämään Charles ruoan laittoon ja omaan rauhaan, kun Miuku roikkui konkreettisesti lahkeessa. Lauantaina olimme pitkään Impiöillä leikkimässä ja iltapäivä meni sitten omissa puuhissa. Illalla Mikaelille tuli yhtäkkiä mahdoton itkukohtaus ja ikävä Markoa...sitä sitten kesti aina nukahtamiseen saakka. Tänään taas yritettiin mennä ruotsalaiselle koululle uimaan, mutta koulun ollessa kiinni päädyimmekin suomalaisten adoperheiden kanssa Impala-urheilukeskuksen leikkikentälle leikkimään ja juttelemaan. Oli oikein kiva tavata kaikkia kerralla, myös uusia perheitä. Nyt on kaikki kutsuttu perjantaiksi Mikaelin 3-v synttäreille!

 

IMG 0074

 

Torstaina kävin muutaman opekollegan kanssa jazzkonsertissa keskustassa. Steve oli meillä kuskina, ja oli oikein virkistävää päästä kuuntelemaan livemusiikkia. Konsertissa esiintyi mm. kenialaiset artistit Sauti Sol ja Eric Wainaina. Jälkimmäisen miehen kanssa tullaan seuraavien viikkojen aikana tekemään yhteistyötä! Koulumme osallistuu UNEP:n 40v juhlaan, jonne on pyydetty lapsia laulamaan Abban "I have a dream" Eric Wainainan bändin kanssa. Minun ja Ulrikan oppilaat (1-6 lk) sekä parin muun koulun oppilaat osallistuvat tähän juhlaan ja ensi viikolla meillä onkin kolmet reenit Ericin kanssa...:) Itse juhla ja esitys on sitten YK:n päämajassa 20.2.

 

Tässä Ulrika, Gabriella, Eva, Anders, Sylvia ja Hanna. Tupa oli täynnä ja konsertti alkoi n. tunnin myöhässä ilmoitetusta ajasta...Odotellessa sai ostaa lämmintä olutta.

IMG 0066

 

Sauti Sol

IMG 0070

 

Tilasin koululle ensi viikon projektia varten useita kiloja savea ja samalla päätin ottaa itsellekin kilon, jotta voisimme Mikaelin kanssa puuhastella viikonloppuna. Ihanaa saveahan se oli! Mutta tietysti halpaa (20snt/kg) eikä kovin hyvälaatuista. Tässä kuitenkin tuotoksia. Mikaeli teki silin ja lepakon ja minä helmiä, saunatonttuja ja sauna-kyltin. Tuo punainen sulka on sitten pihalta löytynyt Turkanan sulka, kaunis.

IMG 0077

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti