Viileän yön jälkeen oli edessä taas aurinkoinen ja lämmin päivä. Pojat aloittivat saunanrakennushommat heti aamusta ja nyt on sisäseinätkin valmiina. Huomenna alkaa ukoseinien maalaus ja maanantaina taitaa olla työn alla jo sitten lauteet. Kiuas viivästyttää koko homman valmistumista, mutta eipä näillä keleillä niin kiire saunaan olekaan. Olen laittanut viikonloppuisin työmiehille lounasta ja tänään Charlesilla oli lisätä lounaaseen vielä ugalia ja "kitkan viisaita", eli paistettuja tosi pieniä muikun tyyppisiä kaloja. Mikael haluaa aina syödä lounasta muiden kanssa ja niin tänäänkin. Tärkeää on myös istua muiden työmiesten joukossa.
Leivoin aamulla taas sitruunapipareita ja vielä Runebergin torttuja. Toki minulla ei ollut oleellisia torttuihin oleellisia aineksia, kuten mantelijauhetta tai mantelilikööriä ja kuorruteaineksetkin unohtuivat iltapäivän kauppareissulla. Huomenna siis jatkuu torttujen valmistus lopulliseen kuntoon.
Käväisimme lounaalla Lavingtonin ostarilla ja samalla tapasimme yhden uuden adoperheen. He ovat tulleet viikko sitten ja saivat tavata poikansa perjantaina ekan kerran. Nyt parin päivän ajan saavat olla lapsen kanssa 2 tuntia muualla kuin lastenkodissa. Nyt he olivatkin sitten ostarilla poika kantorepussa ja hieman ihmeissään, että mitäs nyt pitäisi tehdä! On se jännää! Tänne on tullut nyt kaksi uutta suomalaista perhettä ja pari tulee varmaan muutaman viikon sisään. Samalla sitten alkaa osalla olla prosessi valmis ja perheet lähtevät takaisin Suomeen.
Kävimme vielä kauppareissun jälkeen Miukun koululla uimassa. Iso allas oli suljettu, joten vain Mikael pulikoi. Vesi oli kylmää, mutta silti poika meni käsipohjaa naurusuin. Koulun uintipäivinä hän kuitenkin edelleen kieltäytyy uimasta...Muutaman kerran Mikael on uinut koulussa, mutta yleensä uikkarit ovat kuivat kotiin tullessa. Onko syynä sitten kylmä vesi vai meteli, vai kenties se että lapsia on paljon? Harmi. Täytynee yrittää mennä joskus mukaan uimatunnille.
Koululla. Kani ja kiinalainen juna.
Ilta jo hämärtyy ja Marko vielä naputtaa listoja saunaan. On ihana istui hetki pihalla ennen pimeän tuloa ja katsella pääskysten lentoa. Naapurin lehmät ja lampaat huudellaan navettaan, toisesta naapurista kuuluu armeijan iltasoitto, askarit vaihtavat vuoroaan ja pian mekin kömmitään yläkertaan illan viettoon. Tulisipa taas vieraita niin istuisimme terassilla, laittaisimme takkaan tulen, kuuntelisimme musiikkia...näin oman perheen kesken iltarutiinit ovat aika samanlaisia. No, huomenna ehkä jaksamme valvoa vaaleja! Jos netti toimii, saadaan kuvaa ja huonommalla netillä kai kuuluu kuitenkin radio.
Tässä kiukaantekele. Oikealla tulipesä ja vasemmalla sen ympärille tuleva verkko, jonka sisään tulee 120kg kiviä. Tämä on ns. ikikiuas. Peukut pystyyn että onnistuu!
No yritetään tulla, ja yrittäkää te saada sitä ennen sauna valmiiksi!
VastaaPoista