Täällä päivät kuluvat rutiininomaisesti Alexin kanssa. Eilen sentään kävin muutaman tunnin ihan yksikseni pyörimässä Junctionin ostarilla ihan vain kuluttaakseni aikaa. Oikeasti yritin etsiä vaatteita, lähinnä t-paitoja, jottei Suomessa tarvitsisi kierrellä kauppoja, mutta tuloksetta. Täällä vaatekaupat ovat täynnä aika tätimäisiä vaatteita brittityyliin. Lisäksi kauppaketjuja ei ole kovinkaan monta erilaista. Parhaat vaatteet olen aina löytänytkin mitumbasta, eli käytettyjen vaatteiden torilta.
Ruth ja Esther tekivät eilen pyynnöstäni ison lasagnesatsin, jota laitoin sitten pakkaseen poikia varten. Tällä kertaa ei kyllä tullut aivan niin makoisa kuin viimeksi...Lisäksi leivoin uuden omenakakun tämän päiväistä guardianin vierailua varten. Edellinen kakku kun paloi, sillä unohdin sen uuniin swahilitunnin ajaksi. Guardian on siis tavallinen kansalainen, joka edustaa Alexia oikeudessa. Tapasimme naisen jo pari viikkoa sitten pikaisesti ja tänään hän tuli sitten meille kotiin katsomaan minkälaisissa olosuhteissa poika asuu. Vierailu oli ilokseni nopea ja mitäänsanomaton. Mary istui kahvipöydässä alle tunnin eikä edes maistanut kakkua. Vielä yksi vierailu edessä ja hän on hoitanut hommansa. Niin, kunhan muistaa sitten kirjoittaa vielä raportin ajoissa.
Miuku soitteli aamulla iloisena skypellä mummin ja ukin luota. Suu oli täynnä muikkua, uutta perunaa ja sipulikastiketta. Puhelun aikana taisi mutustaa jo kolmatta perunaa ja hehkutti muikkuja minkä ehti. Hän oli kuulemma jo Hyvinkäällä puhunut muikuista suureen ääneen. Viime kesänähän Mikael nappasi City Marketista kärryihin muikkupaketin ja pakkohan ne oli ostaa ja myös paistaa. Herkkua!
Sisällä on taas viileää. Yläkerrassa erityisesti. Parempi siis leikkiä Altsun kanssa pihalla ja käydä vaikka kärryttelemässä Karenissa. Kareniin on muuten piakkoin avautumassa uusi ostari ja näköjään ainakin pari uutta kahvilaa sinne näyttää tulevan. Lisäksi ostarin pihassa on suuri valotaulu, jossa vilkkuu kaikenlaisia mainoksia. Tämän olen huomannut jo itselleni vaarantavan autolla ajoa, saa nähdä kuinka matatukuskit pystyvät keskittymään liikenteesen kun mainostaululla pyörii kauniita naisia ja muuta mukavaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti