Eilen aamulla saavuimme sitten Mikaelin kanssa takaisin Nairobiin. Yölento oli aika rasittava, mutta hyvinhän se meni. Amsterdamissa jouduimme juoksemaan kentän läpi, sillä kone joutui lähtemään myöhässä Helsingissä ja vaihtoaika oli muutenkin tiukka. Mutta siitäkin selvittiin kommelluksitta. Kaikki matkatavaratkin vadelmahilloineen, hapankorppuineen ja leivinpapereineen tulivat Nairobiin ajoissa.
Kotona meitä odotti ihana, aurinkoinen sää ja viileääkin viileämpi talo. Marko ja Alex odottivat meitä fleecet päällä ja kuumaa kaakaota juoden. Päivästä tuli kuitenkin lämmin ja itseasiassa kuuma, kuten tänäänkin. Sää on siis vaihtumassa talvisesta kesäiseksi ihan yhtäkkiä. Joulutähtipuu kukkii pihalla mahtavasti ja ruoho alkaa pikkuhijaa kuivua. Saapa nähdä millainen sadekausi tälle syksylle tulee.
Iltapäivällä kävin koululla opekokouksessa ja muutenkin näyttäytymässä uusille ja vanhoille kollegoille. Mukavaahan siellä taas oli. Omat opetustuntini on tänä vuonna mukavasti tiistaipäivänä aamusta eteenpäin. Tällä hetkellä tunteja on merkittynä kolme, mutta siihen tulee lisää vielä lukion tunneista. Perusopetuksen oppilaat ovat vähentyneet viime vuodesta; perheet muuttavat muualle tai vaihtavat lähikouluun ruuhkein vuoksi. Lukio-oppilaiden taso on kuulemma myös huonompi kuin aiemmin. Yksi syy tähän on, että hyvien oppiliaden vanhemmat olivatkin päättäneet etteivät päästä nuoriaan lähtemään Keniaan, sillä ensi maaliskuussa on vaalit, jotka voivat olla hyvinkin levottomat. Koululla mietittiin jo eilen, kuinka pitkään talo pidetään suljettuna vaalien aikaan. Todennäköisesti pari viikkoa.
Tänään käytiin taas punnitsemassa Alex lastenkodilla. Mikael hieman arastelee lastenkotia, eikä tunne oloaan siellä mukavaksi. Hänelle jäi jotenkin ikävä tunne Nyerin kodista. No, tuolla käydään kerran kuussa punnituksessa ja Nyeriin mennään jossain vaiheessa vaikka vieraiden kanssa. Nyt onkin mukava syksy tiedossa, sillä ainakin kahdet vieraat ovat tulossa! Ensin syyskuulla Miukun pikkuserkku Anneli puoliskoineen ja sitten marraskuussa Tiina, Tero ja Ahti. Myös mummi ja ukki ovat miettineet tänne tuloa jouluksi, sillä me emme taida ehtiä saada Alexin passia siihen mennessä. Tervetuloa vain kaikki!
Suomessa oli mukava tavata ystäviä ja sukulaisia! Parin viikon reissu vain niin hurjan lyhyt, ettei siinä millään ehdi kunnolla olla kaikkien kanssa. Koko ajan on vähän huono omatunto kun tapaamiset ovat aika pikaisia. Onneksi on skype ja muut viestimet, joten yhteyttä kuitenkin voidaan pitää. Suomessa oloaikana tuli taas uutta tietoa Markon työsopimuksen pituudesta. Tällä hetkellä tieto on, että saisimmekin jäädä vielä vuodeksi ensi maaliskuusta alkaen! Eli vielä ehtii vieraita tulla enemmänkin kylään.
Tässä muutamia kuvia Suomen-reissulta. Markon kuvat pitää vielä tsekata. Kalahommat olivat tärkeitä, joten kuvissa näkyy siihen liittyviä toimintoja aika paljon...
Punnitus oli tärkeää.
Muikkujen maistelua.
Veneretkellä Ii-joella
Retkelläkin piti kalastaa ja pieni ahvenhan sieltä tuli. Sitten se piti tietysti paistaa nuotiolla...
Naapurilta saatiin iso lahna savustettavaksi.
Pieniä särkiäkin piti perata.
Mökillä oli myös muuta puuhaa:
Pölliin oli hyvä harjoitella naulojen hakkaamista.
Suvi-kummi ja Peppi-kissa olivat meidän kanssamme mökkeilemässä.
Kalalla Iijoella.
Sodankylästä saimme vieraaksi Jutan , Kaisan ja Hannan! Tässä veneretkellä Kaisan kanssa.
Kävimme yhden tön reissulla Mellan ja Tuomon luona. Venehän se täälläkin kiinnosti.
Ja Mellan kanssa kävimme festareilla.
Huomaan, että kamera on välillä ollut hukassa, sillä olimme yötä myös Ahti-kummipojan luona, mutta siltä reissulta ei ole yhtään kuvaa!
Tässä vielä pojat leikkimässä sulassa sovussa tänä aamuna!
Ihania kuvia ja suomijuttuja! Kiva ku ootte Naikkulassa taas. :)
VastaaPoistaHuh, elämä palasi mallilheen ko Kirjoituksia Keniasta ilmestyy taas! Kiva oli kyllä nähhä teitä livenä! Ja kiitokset Iin väelle vieraanvaraisuuesta! Kaisa on muistellu veneretkeä monet kerrat, harvinainen tapahtuma hänelle.
VastaaPoistaKiva kun kävitte!
VastaaPoistaToivottavasti Miuku saa kalalammikosta leikisti kaloja. Odotamme Markon kuvia.
VastaaPoista