Kotipäivä

Tänään aion viettää todellisen kotipäivän, ainakin tuonne iltapäivään saakka. Eikä hullumpi ilmakaan sattunut tälle päivälle. Jo ennen yhdeksää oli lämmintä ja aurinkoista ja nyt takapihalla jo kuumaa ja kuivaa. Alex leikki hetken aikaa kissan ja minun kanssani, mutta nähdessään pojat kottikärryineen, suuntasi heti heidän luokseen ja näkyy nyt puuhailevan omiaan askarin kanssa portilla. Ei hassumpaa...

Eilen käytin Alexin toisella puolella kaupunkia 1,5 v tarkastuksessa ja yhdellä piikillä. Paino oli vihdoin noussut yli yhdeksän kilon ja pituuttakin tuli taas sentti lisää. Mitat tällä hetkellä 79 cm ja 9,3 kg. Ollaan siis käyrillä, kylläkin tyttöjen käyrillä. Muuten kaikki kunnossa. Öisin pientä itkua puhkeavien hampaiden vuoksi ja päivisin usein oman tahdon ilmaisua sekä huutamalla että vihapäissään maahan heittäytymällä. Kummatkin asiat taitavat kuitenkin olla aika hienoja juttuja pojan kehityksen kannalta. Sanoja tulee koko ajan lisää. Mombasan tuliaisina "laiva" ja Paul-pojan nimeä hoetaan myös joka päivä.

Adoptioäitien parissa on paljon keskusteltu kiintymyssuhteesta ja siihen vaikuttamisesta sekä ylipäänsä lasten erilaisista traumaattisista taustoista. Onni on, että Alex on ollut vain yhdessä lastenkodissa ja tullut meille aika pienenä. Onni on myös se, että hän on ollut terve ja tuntuu ilmaisevan itseään tällä hetkellä tomerasti. Neuvonnassa annettiin aikoinaan ohjeita, joiden mukaan perhe-elämä tulisi rauhottaa hyvinkin pitkäksi aikaa lapsen tulon jälkeen. Tiedän muutamia tapauksia, joissa sukulaisten ja ystävien ei annettu hoitaa lasta tai edes ottaa syliin/ottaa katsekontaktia pitkään aikaan. Ja tuo pitkä aika saattoi olla 4-12 kk. Ymmärrän kyllä, että toiset lapset saattavat olla valikoimattomia osoittaessaan kiintymystä ja vanhempien on vaikea tietää milloin tällainen lapsi on kyseessä. Alex on  kyllä alusta asti ottanut meidät omakseen ja tietää missä isi ja äiti ovat.Tällä hetkellä minusta on vain mukavaa, kun hän turvautuu esim muskarissa Katiin (Paulin äiti), jonka kanssa on oltu tiiviisti tekemisissä.

Eilen yritin viedä Mikaelia taas ihotautilääkärille, mutta jonkun väärinkäsityksen myötä aika onkin vasta tänään. Toivotaan, että saadaan selvyys ilkeännäköisiin näppylöihin, joita tulee aina vain lisää. Näpyt kutisevat kovasti vaikka niihin laitetaan pari-kolme kertaa päivässä kortisonipohjaista rasvaa. Tällä hetkellä epäilemme lintukirppuja kanoista, mutta varmuutta asiasta ei ole. Tulee olemaan kova homma desinfioida kanala, kanat, poikien huoneet ja vaatteet sekä meidän sängyt jos lintukirppu osoittautuu syyksi.

Maanantaina söin elämäni parhaat sushit Zen Garden -nimisessä ravintolassa. Tunnetusti en pidä raa´asta (miten se kirjoitetaan??) kalasta enkä siis oikein sushistakaan, mutta nämä kasvis/rapuversiot olivat todella hyviä! Sinne uudestaan! Harmi vain, että ravintola on Westlandsissa eli toisella puolella kaupunkia.

Maanantaina  kävin myös Ruotsin suurlähetystön vihkiäisissä laulamassa kollegani, Martinan, kanssa Ruotsin kansallislaulun kaksiäänisesti. Harmi vain, että Martinan mikrofonissa oli jotain vikaa ja yleisö taisi kuulla ainoastaan minun alastemmani...noloa, mutta mitäs laulaja sille voi. Hemmetin miksaaja! Paikalla oli satakunta lähettilästä ja kauppakontakteja eri maista sekä Kenian pääministeri Raila Odinga (tuleva presidentti?). Taisi olla hienoimmat juhlat, missä olen esiintynyt ja poskelleen meni. Hah.

 

Tässä vielä kuva Masai Marasta löytyneestä sienestä. Muistuttaa meidän "savusientä". Muistatteko kun lapsena oli kiva talloa ruskeita sieniä, joiden sisältä tuli "savua"? Tässä vain erikoisuutena nuo hauskat sieniterälehdet.