perjantai 14. joulukuuta 2012

Onnenpäivä

No niin, eilen se sitten tuli. Adoption vahvistus eli judgementti siis. Ihan huomaamatta lakimies lähetti Markolle asiasta viestin ja minäkin sain kuulla asiasta kesken kuumimpia Lucia-järjestelyjä. Hyvä homma, eipähän tarvi sitä odotella. Toki paperiasiat eivät ole vielä läheskään selviä, mutta hyvällä mallilla ollaan kuitenkin. Nyt odotamme, että tuomari vapauttaa paperimme ja saamme "adoption orderin", jolla sitten erinäisten laillistamisten jälkeen saadaan hakea Suomen passia. Lähestyvät pyhät tulevat hankaloittamaan paperisotaa, joten emme elättele toiveita valkeasta joulusta. Ensi vuoden puolelle mennään joka tapauksessa ennenkuin asiat ovat selviä.

Eilinen oli muutenkin iloinen ja onnistunut päivä. Hermoilin flunssaisena Lucia-konsertteja jo viikonlopusta lähtien ja eilen sitten oli tosi kyseessä. Ensin aamulla niin sanotusti kenraaliharjoitus iltaa varten osalle vanhempia, lukiolaisia sekä hollantilaisen koulun oppilailta omalla koululla. Esiintymässä oli oppilaat päiväkodista lukiolaisiin. Hyvinhän se meni! Olin nähnyt jo painajaisia yhdestä huonosta mikistä, mutta jotain oli parissa yössä tapahtunut, sillä mikit toimivat moitteettomasti. Yhdessä vaiheessa katkesi virta, mutta yleisö on niin tottunut teknisiin ongelmiiin Keniassa, että kukaan ei siitä hämmentynyt.

Iltapäivällä siirryimme kamojen kanssa sitten Ruotsin suurlähettilään kotiin toiselle puolelle kaupunkia. Rakensimme esiintymispaikan valmiiksi ja sitten olikin vain odottelua ja odottelua...Kuuden maissa alkoi väkeä saapua; ruotsalaisia, suurlähettiläitä jne jne. Tänä vuonna paikalla oli yli 400 vierasta. Suurlähettiläs oli uusi, tullut maahan vasta edellisellä viikolla. Viimevuotiseen tapaan tarjolla oli pikkupurtavaa ja jouluisesti glögiä, pipareita ja lussekatteja eli Lucia-pullia. Illan hämärtyessä esiinnyimme sitten lyhtyjen ja jouluvalojen loisteessa. Ja hienosti meni! Lucia-paralla valui steariinit pitkiä hiuksia ja kasvojakin...yritin välillä pysäyttää valuvaa steariinia, mutta eipä se paljon auttanut. Kuulimme hienoja sooloja ja kaunista kuorolaulua sekä vähemmän kaunista 0-3: lk:n laulua...Pienet lapset kuuluvat kuitenkin asiaan ja kevensivät tunnelmaakin hössötyksellään.

IMG 2113

 

Kotiinpäästyä oli niin iloinen ja täpinöissäni hyvästä päivästä, ettei uni oikein tullut silmään. Yö menikin horroksessa ja tänään aamulla oli taas lähtö koululle seiskan maissa. Tällä kertaa lukuvuodenpäättäjäisiin. Siellä meillä esiintyi henkilökunnan kuoro, jossa oli mukana opettajia, bussikuskeja, siivoojia jne. Hienosti vedettiin joululauluja kolmella kielellä (ruotsi, englanti, kiswahili). Esiintyjissä oli myös päiväkotilapsia ja lukiolaisia joten monenlaista ohjelmaa oli tarjolla. Huippuna ja hauskuutena on ruotsalaisten kanssa aina "ringdans" joulukuusen ympärillä! Koko koulu ja mukana olleet vanhemmat tanssivat jouluisia lauluja (Räven raskar över isen, Vi äro musikanter jne) ja kaikilla oli oikeasti hauskaa! Sanoinkin, ettei suomenkielisiä suomalaisia (ainakaan nuoria) saisi tähän hommaan millään!

IMG 2115

Ja nyt on sitten alkanut kolmen viikon joululoma. Huomenna suuntaamme taas kerran Mombasaan. Vielä tälläkin hetkellä arvomme, mihin hotelliin vai entä jos sitten otetaankin taksi Mombasasta ja hurautetaan pohjoisemmas Watamuun. Senpä näkee illan päälle ja viimeistään huomenna.

Laitan lisää kuvia tai ainakin linkkiä koulun sivuille, kunhan joku laittaa sinne kuvia. En itse sattuneesta syystä oikein pystynyt ottamaan

2 kommenttia:

  1. Huimanhurjan paljon onnea Alexille ja teille muillekin perheenjäsenille tuomiosta! Hyvä, että se nyt tuli ennen lomia eikä tarvinnut montaa viikkoa odottaa. Paprusotaan voimia, se on säätöä, mutta toki voi mennä sujuvastikin.

    Nauttikaahan Mombasasta. Mä tossa tänään just juttelin naapurin kanssa pulkkia vetäessämme umpihangessa, että Mombasassa tuli käytyä... :)

    VastaaPoista
  2. Onnea onnea omasta pojasta! Ja ihanuutta Mombasaan:) Vaihtaisin valkean joulun trooppiseen jouluun milloin vain... Ihana lukea onnistuneesta Lucia-juhlasta! Lucia on kuulunut omiinkin joulunaikoihin jo vuosikymmenen, ehkäpä ens vuonna taas järjestellään valonjuhlaa.

    VastaaPoista