perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pääsiäistä

Otsikkona on pääsiäinen, mutta meidän elämässämme täällä ei pääsiäinen, niinkuin ei muutkaan juhlapyhät juurikaan näy...Baobab-puuhun on kyllä ripustettu maalattuja kananmunia sekä mummin Suomesta lähettämiä pikkutipuja. Myös mummin lähettämät rairuohon siemenet on istutettu jo pari viikkoa sitten ja ruoho onkin kasvanut tosi hienosti! Toin Suomesta muutaman suklaamunan lähinnä Miukua ajatellen ja täältä on kaupasta löytynyt pari ylihintaista munaa niiden lisäksi. Miuku onkin odottanut pääsiäistä lähinnä suklaan toivossa. Eilen otettiin parit minimunat Kiirastorstain kunniaksi.

Eilen aamulla Estherin Elam-tyttö tuli leikkikaveriksi. Häne koulunsa olikin ollut kiinni jo eilen eikä Esther sitten oikein keksinyt muutakaan kuin ottaa tyttö mukaan meille. Hauskaa oli leikkiä vaikkei yhteistä kieltä ollutkaan. Elma puhuu ja ymmärtää vain swahilia. Ei täällä muuten aamuisin aivan noin kylmää ole mitä Elman vaatetuksesta voisi päätellä...paikalliset pukeutuvat toppatakkeihin sateiden tullen.















Tässä koristellaan baobab-puuta. Vähän on oltu laiskoja munan puhaltajia tänä vuonna kun ei enempää saatu aikaiseksi.

Ruokamaailmassa ei sen sijaan pääsiäinen näy. Lammas ei oikein kiinnosta ja tuntuu, että Mombasan reissun jälkeen ei tarvita erityistä juhlaviikonloppua. Rahkaa ei kaupoista saa, joten sen tyyppiset ruoat jää tekemättä. Amerikkalaisen juustokakun ajattelin tänään kyllä vielä leipoa. Illalliselle menemme tänään kuitenkin Talisman-ravintolaan, joka on ollut toista kuukautta remontissa ja nyt vihdoin auki. Taitaa olla yksi Nairobin parhaita ja suosituimpia ravintoloita ja onneksi ihan meidän kulmillamme.

Eilen oli Miukun koululla taas kerran lukukauden päättäjäiset ja sen kunniaksi urheilupäivä. Oppilaat, opettajat ja vanhemmat kisailivat eli leikkivät urheilutyyppisiä kilpailuja ilman kilpailua.  Hulahoopsia pyöriteltiin (mikä sen oikea nimi on suomeksi?), juostiin, tasapainoteltiin jne. Tämän jälkeen jätskiä niin että napa rutisi ja vielä tsekkaus uuteen Fun Parkiin. Ensi viikolla alkaa (onneksi!) koko loman kestävä leiri jonka vuoksi koululle on rakennettu tällainen Fun Park. Siellä on mm. sähköautorata (go kart), kiipeilytelineet, minigolf sekä 6 erilaista isohkoa leikkimökkiä missä jokaisessa on oma teemansa ja toimintansa kuten pizzan paisto, legot, teatteri, askartelu jne. Aikamoinen huvittelupaikka! Olemme ilmoittaneet Mikaelin nyt ainakin kahdeksi viikoksi leirille ja katsotaan sitten vieläkö poika jaksaa innostua hommasta. Kivalta ainakin näytti!


Alkujumppaa!




Lapset jonoon ja perunankuljetukseen! Huivipäinen opettaja on Mikaelin luokan pääope Mrs Farida. Hän on Intian-muslimeita, joiden asu on aina tämän näköinen. Kotioloissa siis omaa valittua väriä, tässä opella koulun teemavärinen.




Yleisössä ja kilpailijoina ruotsalainen Johan sekä Samran vanhemmat Sami ja Pieta. Takaa näkyy vielä Pietan serkku poikineen.



Samra tasapainoilee.




Miss Timme voitti hulavanteen pyörityksen! 



Jokohan tässä on jo kolmas annos jätskiä menossa...


Koululle on myös tullut vanhemmille tarkoitettu kahvila/ravintola joka on auki aina iltaan saakka! Ihmettelen vain mistä kaikki asiakkaat tulevat, sillä suurin osa lapsista taitaa kulkea koulumatkat koulubussilla. Tarjolla ravintolassa on kahvista ja kahvileivistä kunnon ruokiin. Näin ensisilmäyksellä paikka ei ole maailman viihtyisin eikä tarjottavat kovin kummoisia. Aika kalliitakin ovat jos totta puhutaan. Mutta voipa tuolla silloin tälloin kahvikupposella käydä.




1 kommentti:

  1. Me karattiin Tallinnaan pääsiäistä pakoon. Suklaamunia tosin ollaan syöty jo viikonpäivät hyvinkin. Hmm. Liikaa siis. Hulavannetta pyörittelemään pääsemme varmaankin toukokuussa uudessa kodissa. Onks teidän taloasiasta mitään uutta?

    VastaaPoista