tiistai 5. maaliskuuta 2013

Vaalipäivän jälkeen

Eilen oli sitten se suuri päivä jota täällä Keniassa on odotettu ja pelätty jo vuoden verran. Vaalihuoneistot avattiin jo klo 6, mutta väki oli varautunut jonottamiseen ja tullut monessa paikassa paikalle jo kolmen, neljän maissa. Jonottamiselta ei kuitenkaan voinut välttyä ja jo aamulla kun ajelin koululle, olivat jonot äänestyspaikoille todella pitkät. Vaalipaikkojen oli määrä sulkeutua klo 17, mutta vielä yöllä oli joillain paikoilla pitkät jonot. Steve oli mennyt Hardyssa jonottamaan ennen kuutta ja oli valmis puolen päivän maissa. Esther taas oli jonottanut vain 2,5 tuntia. Päiväaskarimme Raydon äänesti Kawangaressa ja tuli töihin vasta kymmenen maissa, vaikka oli mennyt jonoon jo puoli viisi aamulla.

Kadut olivat siis autioina, kaikki kaupat ja ravintolat kiinni, koko kansalla vapaapäivä mutta Ruotsalaisen koulun lukiolaisilla jatkui opetus. Kävin siis pitämässä koululla yhden puolentoistatunnin mittaisen oppitunnin ja ajelin takaisin kotiin kymmenessä minuutissa. Iltapäivä oli aika sunnuntaitunnelmainen kunnes illalla sitten pääsimme tuijottelemaan telkkarista vaalituloksia. Äänestys oli ensimmäistä kertaa sähköinen ja tuloksia alkoikin tulla pikkuhiljaa illan päälle. Pikkuhiljaa todellakin...tänään puolilta päivin äänistä oli laskettu n. 30 %, mutta tulos ei ollut muuttunut illan ennusteesta mihinkään. Voittaja siis tulee todennäköisesti olemaan Haagissa syytettynä oleva Uhuru Kenyatta. Mitä se sitten tarkoittaa? En tiedä. Ainakin tänään on elämä jatkunut hyvin rauhallisissa ja hiljaisissa merkeissä. Missään ei ole ollut sen kummempia väkivaltaisuuksia tai edes uhkaa siitä.

Tässä linkki BBC:n kuvakollaasiin Kenian vaaleista:


http://www.bbc.co.uk/news/world-africa-21651666



Ja tässä muutamia kuvia kotoa.

Mikael kuuntelee Boney M- bändiä koneelta. Ja toiveissa on edelleen samanlainen afrotukka kuin bändin mieslaulajalla...in your dreams...Tässä on kyllä samalla haettu lentäjä-lookia peililaseineen ja mikrofoni-kuulokkeineen.


Pihalla on kivaa temmeltää!


Ja riippumatossa on aika laiska meininki.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti