maanantai 9. syyskuuta 2013

Maanantaidraamaa

Miukulla oli hyvinkin hankalaa lähteä tänään kouluun ilman Alexia. Jo eilen hän pohjusteli kotiin jäämistä ilmoittamalla, että hänellä on huomenna sitten kotona kokkaushommia. Kun sanoin, että voidaan kokata sitten yhdessä iltapäivällä oli vastaus, että kokkaukset ovatkin keskellä päivää...Marko sai viettää koululla melkein tunnin, ennenkuin Miuku suostui jäämään sinne ja vieläkin itkun kanssa. Surku homma.

Ei tämä draama vielä mitään, sillä joogasta tultuamme oli puhelimissamme vastaamaton puhelu ja viesti Rydon-askarilta: "Steve ja Esther tappelee, pitäisikö soittaa poliisi?" Ok, semmosta. Olivat keskustelleet äänekkäästi ja tönineet toisiaan kodinhoitohuoneessa sillä seurauksella, että Steven silmälasit olivat rikki ja Estherin vaatteet likaiset. Lisäksi paikalla oli ollut Alex, joka ilmoitti että Steve ja Esther taistelivat. Hieno homma. Markollahan paloi käämit ja käski molempien poistua talosta ennaltamääräämättömäksi ajaksi. Huh. Luulevat nyt molemmat, että työ on katkolla. Niinkuin oikeastaan onkin. Annetaan nyt Marko nukkua yön yli ja katsotaan mitä arvoisan työväen kanssa tehdään. Onhan tuo nyt aika typerää alkaa tapella työpaikalla...


Viikonloppuun kuului mukavia asioita. Naapuriin on tullut vuokraemäntämme perhe johon kuuluu 4v Max ja 1,5 v Tali. Yhtenä aamuna pojat innostuivat tutustelemaan toisiinsa ja Max kävi meillä leikkimässäkin. Toivotaan, että kaveruus tiivistyy ja pojat löytävät toisensa.


Olen viime aikoina improvisoinut monenlaista tikkupulla/sämpylätaikinaa. Viimeksi melkein kaikki jauhot olivat loppuneet ja aika hyvän rukiisen taikinan sain silti taiottua. Maistuu askareillekin!




Poikien yhteisleikit lisääntyvät koko ajan! Tässä mennään junalla, tarkemmin sanottuna Pendolinolla.




Kokkausharrastus ei näy loppuvan. Eipä silti, aivan hyvä harrastus. Tässä omena-keikauskakku. Ja taas aivan oma resepti. Siis Miukun oma. 



Pikkuveli mietteissään.


2 kommenttia:

  1. Voihan kura noita Esteriä ja Steveä! Huh. Jos on pakko tapella, varmaan vois tehdä sen muualla ku teillä ja vielä lapsen nähden. Varmaan löytyy uuttakin työvoimaa, jos niikseen, mut tietty kökköähän se on ruveta tutustelemaan uusien ihmisten kanssa ja kouluttamaan. Toivottavasti selviää.

    Ihania noi Mikaelin kokkailut! Tsemppiä pikku koululaisille!

    VastaaPoista
  2. No huh, kyllä olis minullakin jo hermot menny jos lapsen edessä ruvetaan tappelemaan! Miukulle kovasti terveisiä täältä Samralta!

    VastaaPoista