Joulupäivänä ajelimme kaupungin toiselle laidalle Karura-forestiin kävelyretkelle. Tämä valtaisa metsä on jäänyt meiltä käymättä ihan sen kaukaisen sijainnin vuoksi. Mutta olipas mahtava puisto/metsä missä kelpaa lenkkeillä, pyöräillä ja käveleskellä puhtaassa ilmassa. Olisimmepa vain hoksanneet ottaa pojille pyörät mukaan niin retkestä olisi tullut pitempikin. Nyt pieniä laiskamatoja sai kanniskella selässä ja aika raskastahan se on.
Pertti ihastui metsään ja sen erilaisiin istutettuihin lohkoihin. Eri puulajeja oli siis istutettu reittien varrelle ja niinpä metsätyypit vaihtelivat kävellessä. Erityisen ihastuksen sai metsämiehessä aikaa aracaria-metsä. Tällainen puu meillä oli muuten joulukuusena täällä ensimmäisenä jouluna.
Kalsaripellet uusissa kalsareissa. Poikia on välillä vaikea saada pukemaan päivävaatteet päälle. Usein puolipäivää saattaa kulua kalsareissa tai yöpuvussa. Mikäpä siinä lomaillessa vaikka näin olisikin!
Kokkikurssit ovat jatkuneet ja eräänä päivänä Miuku piti Rydonille kurssia. Paistoivat perunoita ja punajuuria, keittivät teetä jne. Kuvassa näkyvä kakku on Mikaelin aivan itse tekemä ja suunnittelema. Tulin nimittäin paikalle, kun taikina oli jo kaadettu kakkuvuokaan...Ja kaikki nämä leipomukset on siis tehty Rydonin kopissa. Rydonkin oli ihmeissään, miten poika osaa leipoa kakkua! Eikä se mikään hullumpi kakku ollutkaan! Aineksia oli suurinpiirtein oikeassa suhteessa eikä mitään ylimääräistä ollut mennyt joukkoon.
Vielä kuva Rydonista mummin ja ukin kanssa. Tämä pitääkin printata Rydonille muistoksi.
Viimeiset pari päivää on leikkikaverina ollut vanha tuttu Samra! Perhe tuli Keniaan lomalle ja on viimeiset päivät tässä naapurissa. Voi sitä riemua ja puuhasteluja näiden kahden kanssa. Aivan kuin viimeistä puolen vuoden taukoa ei olisi ollutkaan. Eilen taisi Samra olla täällä koko päivän ja tänään koko porukat Piian perheen kera ovat tulossa meille syömään. Yökylästäkin on puhuttu...:)
Talvivaateahdistus on päällä ja istunkin netissä etsimässä halpoja, mutta kauniita haalareita jne pojille. Välillä klikkaan jotain ostoskoriin, mutta totean asiat liian kalliiksi tms ja ostokset on edelleen tekemättä. Eilen kävimme Toi-marketilla eli käytettyjen vaatteiden torilla missiona löytää talvikenkiä/vaatteita lapsille ja itselle. Talvitakit tuntuvat olevan aika huonolaatuisia ja rumia, mutta kenkiä löytyi! Itselle nahkakengät, Alexille oikean reunan kevät- ja talvikengät sekä vielä pojille Conversen tennarit kevääksi. Kaikki yhteensä n. 40 €. Ei hullumpaa.














Ei kommentteja:
Lähetä kommentti