Äkkilähtö

No niin, eiköhän se ole tullut jo selväksi, että meidät heitetään nyt sitten aika vikkelästi takaisin Suomeen. Nokialla on Microsoftille myymisen jälkeen monenlaisia organisaatiomuutoksia ja näin se sitten kuitenkin vaikuttavat myös Afrikkaan. Aika rankalla kädellä itseasiassa. Kaikki Afrikan toimistot suljetaan ja väki jää ilman töitä. Meidän tilanteemme ei toki ole niin huono, sillä molemmilla odottavat työt Suomessa.

Kovin riemurinnoin ei tätä uutista meillä kuitenkaan otettu vastaan. Olemme viihtyneet Keniassa todella hyvin ja suunnitelmissa oli jäädä tänne vielä vuodeksi. Tai ainakin maaliskuun loppuun. Suuri ikävä tulee läheisiä ihmisiä, niin työntekijöitä kuin ystäviäkin. Lisäksi suurena huolena on työntekijöidemme elämän jatkuminen.

Stevestä emme ole niin huolissamme. Miehellä on sähkötöitä tälläkin hetkellä niin ettei vuorokauden tunnit meinaa riittää. Esther taas jää aika tyhjän päälle. Kotiapulaisia on tarjolla pilvin pimein ja vaikka kirjoitamme hyvän työtodistuksen, ei se todellakaan takaa töitä. Pitäisi tuntea joku, joka juuri nyt tarvitsee apulaista ja sitten voisimme suositella Estheriä.

Askarit surettavat vielä enemmän. Varsinkin pojille niin rakas Rydon. Juuri viime viikolla hän antoi viiden lapsensa koulumaksuilmoituksen ja kysyi vienosti, josko löydämme vielä sponsoria. Lupasin kovasti yrittää. Neljän pojan ja yhden tytön koulumaksut vuodessa tulevat olemaan n. 800 €. Hänen n. 120€ kuukausipalkallaan ei todellakaan maksella näitä maksuja. Kysynkin nyt tässä suoraan teiltä, olisiko kukaan halukas sponsoroimaan perheen koulumaksuja ensi vuodeksi? Tässähän mennään aina vuosi kerrallaan eikä jatkumoa voi kukaan taata, mutta kaipa se yksikin vuosi on parempi kuin ei yhtään?

Yöaskareilla on molemmilla myös kuusi lasta, mutta heidän koulumaksuihimme emme ole puuttuneet. Ongelma on heidän kohdallaan se, että työt eivät todennäköisesti tule jatkumaan kovinkaan kauaa meidän lähtömme jälkeen. Näin kävi myös Jussin askareille heidän lähdettyään. Surullista.

Puutarhapoika Felix saa todennäköisesti töitä taloon seuraavaksi muuttavalta perheeltä. Näin ainakin sinisilmäisesti toivomme. Lapsiakaan nuorella miehellä ei ole vasta kuin kaksi.

Muuten jäämme kaipaamaan leppoisaa elämää ilman turhaa kiirettä ja hötkyilyä. Elämää ilman tv:ta, mainoksia ja kaikenlaista kaupallisuutta mitä länsimaat ovat pullollaan. Ja tietysti Kenian ilmastoa; lähestulkoon ainaisia t-paitakelejä, varvastossuja ja lämpimiä, pimeitä iltoja. Entäs sitten hedelmät ja vihannekset...Ja kiitos, tiedetään, että Suomessa on paljon hyvää. Nyt vain tuntuu tältä.

Tästä sitä mennään taas kohti uusia suuntia. Haikein mielin, mutta pikkuhiljaa jo Suomi-elämää ajatellen. Vielä ei uskalla kuitenkaan liikaa suuntaamaan ajatuksia sinnepäin. Paljon on mukavia asioita vielä edessä täällä Nairobissa ja muualla Keniassa!