lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulunodotusta

Vieraat, eli mummi ja ukki ovat olleet meillä jo toista viikkoa ja bloginkin kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Viimeisen viikon aikana on ehtinyt tapahtua yhtä jos toista jouluun liittyvää. On ollut Lucia-juhlaa Ruotsin lähettilään luona ja koululla, suomalaisten joulujuhlaa oman lähettiläämme kotona, joulumyyjäisiä täällä meillä ja vielä oman joulun valmistelua. Kaikkea tätä hauskuutta kyllä kuitenkin varjostaa hieman oman lähtömme valmistelut ja tällä hetkellä erityisesti sen ajatustyö. Netti on kovassa käytössä kun etsitään asuntoa, mietitään talvivaatteita, pakkauksia, myytäviä huonekaluja ja muuta tavaraa jne jne.

Grace kävi hoitamassa koko porukan jalat ja tulee taas ensi viikolla hieromaan. Pojille piti tietysti myös laittaa hieman lakkaa varpaankynsiin.



Ihan niin viileitä eivät illat ole, ettäkö aivan talvitunnelmiin päästäisiin. Suomalainen suklaa sentään aina maistuu, kaakaonakin.



Pidimme tässä meillä Mifukon joulumyyjäiset ja saimme sitten kylään uusia ja vanhoja Suomi-tuttuja ja vähän ruotsalaisia/brittejäkin. Tuotteet ovat niin ihania, että aina tekee mieli ostaa edes jotain pientä ja niinhän siinä kävi tälläkin kerralla. Kaffetta ja kakkua ostosten lomaan ja kaikilla hyvä mieli!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti