tiistai 24. joulukuuta 2013

Jouluaattona

Jouluaattona soi kello 5.40 ja kuuden pinnassa oltiin jo autossa matkalla kansallispuistoon. Päivä valkeni kirkkaana ja aurinkoisena. Pertti uhmaili puiston sääntöjä ja hyppäsi pariin otteeseen ulos autosta kiikaroimaan. Ja onneksi teki sen, sillä hän näkikin kaukaisuuksista eläimiä, joita kohti sitten ajeltiin.




 Puiston reunamilta bongailtiin yhdeksän leijonan lauma, jotka makoilivat alkuun rauhassa tien vieressä. Sitten ne yksi kerrallaan nousivat ja lähtivät kävelemään toiseen suuntaan.








Retki päättyi kahvitteluun piknik-paikalla. Pojilla oli päällä yö-tonttupuvut ja niissä olikin kiva istuskella autossa. Päivästä tuli kuuma; jo yhdeksän maissa aurinko paistoi todella kuumasti. 








Safarilta palattuamme keiteltiin riisipuuroa italialaisista risottoriiseistä. Herkkua tuli. Markon hommaan kuului rosollin valmistus, minä tein bataattilaatikon ja mummi hoiteli poronpaistin uuniin. Päätimme myös saunoa heti puuron jälkeen ja ukki lämmittikin saunaa poikien kanssa. Väliin otettiin muutamat skype-puhelut Suomeen ja kyseltiin sukulaisten kuulumiset märästä ja lumettomasta Suomesta. 

Iltapäivällä vilkkui bambujen katveesta punaista nuttua ja valkoista partaa...Joulupukki!







Poro ja muut jouluruoat maistuivat ihanalle! Pojatkin söivät erityisesti poronpaistia. Ja illan päälle lämmitettiin sauna vielä uudelleen...

1 kommentti:

  1. Ihana joulu! Ja rauhallisen näköinenkin. :) Nauttikaa Nairobista.

    VastaaPoista