Eilen ajelimme ompelijanaisten kanssa Biashara Roadille aivan Nairobin keskustaan kangaskauppohin. Olin jo nähnyt painajaista kuinka kalliiksi verhot tulevat ja valitettavasti painajaisuni näytti tulevan toteen...Naiset veivät meidät ensin tietysti hienoon kauppaan jossa tyyli oli kaikkea muuta kuin sellaista mitä kotiimme haluaisimme. Kankaat olivat kiiltäviä, kruusattuja ja paksuja verhokankaita. Sanoimme aika nopeasti "ei kiitos" ja täteillä näytti ilme nyrpeältä. Seuraavat kaupatkaan eivät tarjonneet juuri muunlaisia vaihtoehtoja ja alkoi näyttää että tilaamme kankaat kohta Ikeasta jos ei yksinkertaisempia materiaaleja löydy. Vihdoin yhdestä kaupasta löytyi leveää kikoi-kangasta kauniissa väreissä ja aloimme hieman innostua asiasta. Vielä oli kuitenkin epäselvää paljonko kangasta tarvittaisiin. Naisten mielestä meidän pitäisi ottaa sekä valoverhoa että tavallista verhoa joka huoneeseen. Heidän laskunsa olivat vähän sitä sun tätä ja kangaskaupan mies laskeskeli heidän kanssaan kotvan aikaa kangasmenekkiä. Kaikki ikkunat ovat erikokoisia ja muotoisia joten erilaisia verhoja tarvitaan aika paljon. Lopulta kankaan tarve selvisi: 200m! Jaahas...ja me otimme aikalisän...Päätimme itseksemme mennä talolle pian uudestaan ja mitata ikkunat itse uudelleen. Täkäläiset verhot ovat kovinkin rypytettyjä ja vaativat enemmän kangasta kuin sen tyyppiset verhot mitä meillä on mielessä. Ehkäpä unohdamme myös valoverhot ja laitamme vain yksinkertaiset kikoit ikkunoiden eteen.
Tänään aamulla kävin sitten ruotsalaisella koululla tapaamassa rehtoria. Koulu on tässä lähellä ja siinä on lapsia ja nuoria päiväkodista lukiolaisiin. Koululaisia on ala- ja yläkoululla 35 ja lukiossa 50. Vuosittain lukioon tulee toiselle vuosikurssille vaihto-opiskelijoita Ruotsista melkein tuo 50 kpl. Koulun piha ja asuntola-alue on iso ja viihtyisä. Pihalla on mm uima-allas, urheilukenttä ja leikkipaikka. Rehtori oli perheineen tullut taloon vasta elokuussa, mutta oli aiemmin ollut mm. Brysselissä opettajana. Juttelimme niitä näitä ja nyt näyttää siltä, että saan opetettavaksi keväällä 4-5 tuntia "estetiska ämnen" (musiikkia) lukiolaisille! Tämä kuulostaa oikein mukavalta alulta! Todennäköisesti tunteja voi tulla muutama lisää yläkoulun puolelta ja viimeistään ensi syksynä olisi tarjolla enemmänkin tunteja. Näin alkuun tuo muutama tunti parina päivänä viikossa on oikein sopiva. Tunnit ovat iltapäivällä joten Mikaelille täytyy nyt etsiä hoitaja ellei häntä saada päiväkotiin.
Tänään leivoimme Mikaelin kanssa joulupullaa ja koristelimme kotia hieman joulukuntoon. Tarkoitukseni oli ostaa pieni sypressi tms mihin olisi saanut laittaa kuusenkoristeita roikkumaan, mutta en ole oikein löytänyt sellaista. Täytyy ostaa paljon kukkia koristeeksi.
Jouluaattona menemme jouluhartauteen Piittalan perheen (lähetystyössä täällä) kotiin ja 25.12. on lähellä olevalla koululla monikulttuurinen joululaulutilaisuus. Kuulostaa mukavilta menoilta. Saunaan ei kuitenkaan joulunaikana pääse, sillä kuntosali saunoineen on kiinni.
Tässä vähän kuvia viime päiviltä:
Joulukoristeluja
Joulupukkia tapaamassa joulujuhlassa
Suomikoululaiset saivat todistukset - Mikaelkin olisi halunnut
Tuore pulla ja maito maistuu!
Katukuvaa Langatan alueelta. Kaikki tiet eivät ole aivan näin huonokuntoisia, mutta kävelytiet ovat siis lähinnä polkuja tien vieressä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti