sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Pyhäpäivien viettoa

Eilen vietettiin Kenian itsenäisyyspäivää. Katukuvassa se näkyi lähinnä sillä, että julkisten tilojen ovien ja porttien eteen oli asetettu Kenian lippu. Tämä lipun laittaminen oli pakollista, muuten tulisi viranomaisilta huomauttamista...ja koska itsenäisyyspäivä sattui sunnuntaille on tänään sitten vapaapäivä, Public Holiday.

Eilen teimme melkein koko päivän reissun Naivasha-järvelle, 85 km Nairobista pohjoiseen. Naivasha on Rift Valleyn alueella eli mannerlaattojen yhteyskohdalla. Alueella oli todella upeat maisemat; vuoria, laaksoja ja aiemmin toiminnassa ollut tulivuorikin. Nakurun ja Hell´s Gaten kansallispuistot löytyvät myös tältä alueelta. Naivasha-järven rannat kasvavat papyrysta ja järvellä asustaa n. 5000 virtahepoa. Myös lintujen ja kalojen suhteen Naivasha on monipuolinen järvi. Matkaan meni aikaa 1 h 45 min vaikka tie oli todella hyväkuntoinen. Matkaa hidasti raskas liikenne jota oli taas todella paljon. Naivashan alueelle sijoittuu leikkokukkateollisuus ja thermo-kukka-autoja ajeli jonossa kohti Jomo Kenyattan lentokenttää. Sieltä kukat pyritään saamaan samaksi illaksi Euroopan kukkatoreille ja seuraavaksi päiväksi kauppoihin. Viimeistään kolmessa päivässä poimimisesta kukkien tulee olla kaupoissa Euroopassa jne. Autojen kontit on myös sinetöity eikä tullilla ole asiaa aukoa kontteja, jotta kukat säilyvät tuoreina perille! Kukkafirmat ovat rakentaneet alueelle työntekijöilleen asuntoja, kouluja, urheilukenttiä ja sairaalan. Näin työläisten ei tarvitse kulkea pitkiä matkoja töihin ja perheet voivat olla yhdessä.

Ajelimme Fisherman´s Camp nimiselle leirintäalueella ja vuokrasimme moottoriveneen kuskineen puoleksi tunniksi (20 €). Virtahepoja ei näin päiväsaikaan näkynyt mutta tuttuja ja tuntemattomia lintuja nähtiin. Leirintäalue oli mukavan oloinen ja voisi olla hauska vaihtoehto tulla telttaretkelle tänne joskus. Myös ruoka oli hyvää ja edullista. Marko söi pihvin 5 €:lla ja Mikael valtavan lihapulla-perunamuusiannoksen 3 €:lla. :) Naivashan rannoilla ei ole kyliä vaan ainoastaan lodgeja ja leirintäalueita. Tälloin täytyy oikeastaan etukäteen tietää minne kannattaa suunata.

Matkan varrella näimme asuinalueita joihin valtio oli 3 v sitten luvannut rakentaa taloja. Edelleenkin väki asui väliaikaismajoituksissa, jotka olivat peltihökkeleitä ja aaltopeltikyhäelmiä...Infotaulut kyllä esittelivät alueet hienosti valtion tukemina asuntoina. 15.12. julkistetaan ne hallituksen jäsenet jotka olivat syypäinä 2007 vaalien jälkeisiin mellakoihin. Nämä kansanedustajat antoivat mielenosoittajille rahaa jotta he pysyisivät kadulla ja mellakoisivat. Nyt Keniassa yritetään kovasti taistella korruptiota vastaan ja nämäkin kansanedustajat joutuvat Haagin tuomioistuimen eteen.

Iltapäivällä harrastimme vielä lähikahvilassa jätski-kakku-herkuttelua ja sen jälkeen kuntosalia kotosalla. Ja illalla vielä muutama Skype-soitto Suomeen!! Kiva kun on paljon Skype-kavereita, vaikka yhteys onkin välillä katkeileva ja sumuinen. :)

Tänään on tarkoitus katsoa josko pojat pääsisivät parturiin (tai jos Mikael edes suostuu hiustenleikkuuhommiin!) ja kävellään parin km:n matka Junctionin Nakumattiin katselemaan jääkaappeja ja pesukoneita uuteen taloon. Nyt aamusta on vielä aika viileää ja pilvistä, mutta pian taas aurinko tulee esiin ja lämpenee.

 

 

 

 

 

4 kommenttia:

  1. Aatella että kukat Keniasta tulevat päivässä Raksilan sittariin, mutta paikalliseen puistoon kestää tuntikausia tehdä reissu :)

    Mukava, kun kartoitatte siellä ympäristöä - sitten kun suomiserkut saapuvat, on top ten -paikkalista valmis!

    Tuntuu turhauttavalta lukeakin tuosta Afrikan ikuisesta korruptio-ongelmasta ja viranomaisten ryhdittömyydestä. Syynsä ja taustansa silläkin tietysti, mutta mikä oikasis suunnan?

    VastaaPoista
  2. Tuo kukkein kuljetus on aika jännä homma! Ja mietityttää onko työläisillä asiat oikeasti hyvin vaikka tehtaat järjestävät monenlaista palvelua heille.

    Ens vkolla selviää sitten asuntoasia ja aletaan hommaamaan kalusteita! Se onkin mukavaa ajanvietettä! Jotain ehkä roudataan Suomeenkin sitten, joten pitä pyytää tavarat purettavina versioina.

    VastaaPoista
  3. Nakumatt on kyllä hauska kaupan nimi! Muut halvemmat ovat Uchumi ja Tusky´s.

    VastaaPoista