Miukun koulumaksut olisi pitänyt maksaa jo perjantaihin mennessä, mutta en jaksanut lähteä Miukun kanssa etsimään pankkia. Netin kautta laskua ei voinut maksaa, sillä koululla eivät osanneet antaa kansainvälistä tilinumeroa. Eilen sitten Steve-kuskin kanssa lähdimme pankkihommiin. Hetken kiertelyn jälkeen löysimme oikean pankin mutta asiahan ei tietysti ollut niin yksinkertaista...Visalla ei voinut maksaa laskua vaan minut ohjattiin hakemaan automaatista käteistä. Pankissa ei ollut automaattia joten kipaisin lähellä olevaan ostariin hakemaan rahaa. No, ostarin kolme automaattia eivät tänään suostuneet käsittelemään korttiani ja niinpä lähdimme ajelemaan seuraavalle ostarille. Siellä oli useampia automaatteja joista yksi suostui yhteistyöhön. Maksettava summa on aikamoinen, 1100€, ja niinpä jouduin nostamaan rahaa kolmeen otteeseen. Suurin automaatista saatava raha on 1000Ksh joka on arvoltaan 10€. Hameen ja paidan alle laitettava rahapussini oli tämän suorituksen jälkeen aika pullollaan, seteleitä kun oli aikamoinen tukko! Ja eikun pankkiin! Vielä piti täyttää tilisiirto johon yksilöitiin montako kpl mitäkin rahayksikköä tilitettiin. Minulla oli 109kpl 1000Ksh seteliä ja 2 kpl 500Ksh seteliä. Yhteensä siis satakymmenentuhatta shillinkiä...tämä piti vielä kirjoittaa kirjaimilla tilisiirtoon ja tässä jouduin hetken miettimään mikä tämä summa nyt oikeastaan on...Ensi kerralla taidan käyttää MPesaa, eli kännykkämaksua...
Tänään rahannosto jatkui samoissa merkeissä...yritin kahdesta automaatista tuloksetta ja lopulta soitin Luottokuntaan josko kortissa on vikaa. Kävi ilmi, että olen saanut nostettua rahaa ainoastaan yhden pankin automaatista koko täällä oloaikana. Nyt sitten lähdettiin metsästämään tätä pankkkia ja automaattia. Kyselimme yhdeltä sun toiselta ja ajelimme keskustassa erityistä katua joka oli vieri vieressä erimerkkisiä pankkeja. Tätä minun pankkia ei vain löytynyt. Ihmisillä on myös tapana neuvoa johonkin suuntaan vaikka heillä ei olisi aavistustakaan missä ko paikka on. Lopulta luovutimme ja ajoimme Westgaten länkkäriostarille, josta automaatti sitten löytyi. Huh huh. Syynä isompaan rahantarpeeseen oli se, että tarkoituksena oli hakea tilaamamme verhot keskustasta. Tämän ajelun jälkeen en enää kuitenkaan jaksanut lähteä ruuhkaan vaan jätettiin homma huomiselle.
Westgatessa on näin tiistaisin masai-market ja sainkin nyt rauhassa yksin kierrellä ja katsella! Ostin varvastossut, laukun ja sokerikon ja olin oikein tyytyväinen tinkauksiini. Sitten kävin vielä ihanassa kahvilassa smoothiella ja nautin kunnolla omasta ajasta!
Liikenneruuhkat ovat kasvaneet viikon sisällä jostain kumman syystä. Autoja on tolkuttomasti ja pakokaasua ilmassa mahdottomasti. Autoissa ei kuulemma ole katalysaattoreita. Voiko se pitää paikkaansa? Suurin osa autoista on tuontitavaraa Japanista tai Englannista. Steve-kuskimme käyttää jonkun verran kiertoteitä jotka ovat järisyttävän huonossa kunnossa olevia monttuja täynnä olevia hiekkateitä. Siellä sitten pompimme ja heilumme, sillä autoa ei täällä juuri säästellä.
Eilen osallistuin myös Suomi-Kenia-kouluyhdistyksen kokoukseen ja tulin valituksi hallitukseen. Hoidettavina asioina lähiaikoina on lähettää ruotsalaiselle koululle anomus alentaa Suomi-koulun luokkatilan vuokraa sekä Suomi-koulun 30 v. juhlien järjestäminen. On ihan kiva tutustua ihmisiin ja luoda kontakteja tällä tavalla.
Masai-marketin ostokset!
Iltasaduiksi luetaan Puppe jos toinenkin...
Taidetunti koulussa.
Tyypillistä kehitysmaameininkiä: yhden asian hoitamiseen menee koko päivä eikä silti tule valmista... Onneksi pääsit kuitenkin shoppailemaan! Ihania ostoksia, ihan sun näköisiä :)
VastaaPoistaMeilläkin Eemil tykkää Pupesta, iltaisin niitä menisi vaikka kuinka monta ja sama juttu uudestaan... lopulta väsyy joko isi tai äiti, ei Eemil :)
VastaaPoista