lauantai 14. huhtikuuta 2012

Etelä-Afrikassa 2

Olemme liikkuneet täällä eniten kävellen ja tosiaan nautiskelleet tasaisista teistä, rauhallisesta liikenteestä ja kävelymatkan päässä olevista asioista. Myös sää on ollut hyvä, jopa kuuma. Mereltä on kuitenkin puhaltanut sopiva tuuli ja vuoretkin kai tekevät, että ilmasto on hyvä. Rattaillakin on ollut tosi kiva kulkea pitkästä aikaa ja Mikael on hyvin jaksanut istuskella kyydissä. Välillä hän on juoksennellut ja välillä nukkunut päikkäreitä. Olemme aamuisin lähteneet liikkeelle yhdeksän jälkeen ja takaisin hotellilla ollaan oltu kuuden maissa, eli aika pitkiä päiviä liikenteessä niinkuin kaupunkilomalla yleensäkin.

IMG 0475

IMG 0485

Muutamana iltana olemme istuskelleet hotellin omistaja Philipin ja parin muun vieraan kanssa terassilla, nautiskelleet ihanista viineistä ja jutelleet niitä näitä. Muut ovat yleensä kiinnostuneita elämästä Suomessa ja meitä on kiinnostanut kuulla, miten elämä on Etelä-Afrikassa muuttunut apartheidin loppumisen jälkeen. Hotellin henkilökuntaan kuuluu myös Mama Eunice, joka hössöttää Miukun kanssa niitä näitä sekä malawilainen Simon, joka taas on ollut suomalaisten palveluksessa Tansaniassa. Tätä hotellia voi kyllä suositella kaikille! Ihanan rauhallista, romanttinen ja afrikkalainen sisustus, hyvä aamupala ja lyhyt kävelymatka Waterfrontille jne. Iltaisin olemme syöneet omia herkkukaupasta ostamiamme eväitä ja nautiskelleet omakustannehintaan Philipin jääkaapista viinejä. Mikael on järjestänyt piknik-viltin (pyyhkeen) huoneen lattialle ja siinä (tai terassilla) olemme sitten retkeilleet.

 

Miuku ja Mama Eunice

IMG 0477

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hotellilta, Romney Lodge. Alue oli Green Point.

IMG 0511

Ruokatila ja terassi

IMG 0512

 

Terassilta ja uima-altaalta. Takana näkyy meri.

IMG 0513

 

Robben Islandin retki oli  kokemus. Karu saari ja vielä karummat sellit. Oppaana toimi entinen polittinen vanki, joka asiallisesti kertoi rankoista oloista. Sekä hän, että toinen oppaamme korostivat usein, kuinka tänä päivänä ei muistella menneitä katkerina tai pahalla, vaan katsotaan eteenpäin sekä iloitaan vapaudesta. Vaikea uskoa, että kaikki tosiaan oikeasti ajattelisivat näin. Mutta Mandelan sanat ovat varmaan vakuuttaneet kansaa.

 

Poliittisten vankien vankilan piha, jossa vangit tekivät töitä ja ulkoilivat.

IMG 0495

IMG 0498

 

Vangin 466/64 eli Nelson Mandelan selli.

IMG 0499

 

Kapkaupunki ei varmaankaan edusta Etelä-Afrikkaa kokonaisuudessaan. Tämä on trendikäs ja boheemi kaupunki, josta pääsee nopeasti maaseudulle ja viinialueille. Asuinrakennukset ovat värikkäiksi maalattuja ja koristeellisia ja kaunki on rakennettu sekä rantaan, että vuoren rinteeseen. Kaupunki tuntuu turvalliselta ja rauhalliselta. Toki liikuimme aika hyvillä alueilla, mutta myös junissa matkustaminen tuntui hyvältä, vaikka olimmekin ainoat valkoiset molemmilla kerroilla.

Mikael on saaanut joka lennolla käydä kurkistamassa lentokoneen ohjaamoon, tai olisi saanut jos olisi uskaltanut. Hän on kuitenkin vilkutellut lentokapteeneille mennen tullen ja vielä ulkona. Pariin kertaan kapteeni on avannut ikkunankin ja vilkuttanut Miukulle. Ja sitähän on muisteltu melkein päivittäin. Lentomatkat sujuvat kohtuu hyvin kun on puuhaa. Takaisintullessa katsottiin tietsikalta pari Muumia ajankuluksi. Nairobista siis lennetään ensin Johannesburgiin 4 tuntia ja koneen vaihdon jälkeen Kapkaupunkiin 2 tuntia. Kaikkinensa siis matkaan menee koko päivä.

 

Tässä kuvia viiniretkeltä:

Lapset saivat maistaa omaa viiniä. Ilmeisesti mehua, joka oli tehty viinirypäleistä.

IMG 0430

Fairviewin viinitila , jossa tehdään myös "Goats Do Roam"- viiniä.

IMG 0431

IMG 0435

Marko ajoi ja minä maistelin viinejä...tässä vuorossa punainen kuohari Franchhoekin alueella, Haute Cabnerin tilalla.

IMG 0459

IMG 0468

 

2 kommenttia:

  1. Te vaan juotte siellä auringossa hyvää viiniä suoraan tiloilta, kun täällä juodaan pahaa ja kallista Alkon tuontiviiniä sisätiloissa verhot suljettuina :(

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköstä! Matkakuume iskee oikein. Ihana tuo pieni viininmaistajakisälli :D

    VastaaPoista