sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Kylvyn aika

Päivä oli aurinkoinen ja illan suussakin oli odottava, hieman painostava, mutta lempeä ilma. Sitten rysähti ja lähes jokailtainen ukkonen ja kaatosade kävi päälle. Mutta sopivaan aikaan; Marko ja Mikael ajoivat juuri pihaan pizzanhakureissulta, pyykki oli nostettu sisälle ja ilta alkoikin jo hämärtää.

Niin, meillä on pesty pyykkiä, tiskattu lämpimällä hanavedellä ja vedetty vessaa iloisesti! Äsken kylvystä tuli esiin puhdas ja hyväntuoksuinen poika! Eli vesisäiliö alkaa olla täynnä vettä ja sitä on saatu pumpattua myös yläkerran säiliöön. Toki ei aivan ilman ongelmia; pumppuun ja yläkerran putkiin oli ehtinyt tulla ilmalukko, jota ei saatu omin avuin auki. Marko soitti jo eilen illalla Stevelle, joka tuli ennen kirkonmenoja hoitelemaan putkihommia. Mutta nyt siis kaikki taas toimii!

Lupasin leipoa vappujuhlaan pari kakkua ja nekin tuli pyöräytettyä tuossa päivän aikana. Ongelmia aiheuttaa tällä kertaa margariinin ja voin puute. Kuivan kauden seurauksena lehmät eivät tuota tarpeeksi maitoa, jotta sitä ja muita maitotaloustuotteita, kuten voita saataisiin kauppoihin. Tämä ongelma on kestänyt jo viikkoja. Viimeksihän kaupoista puuttui sokeri. Onneksi ostin eilen ihan vain varastoon Flora-paketin, joka nyt hupeni kakkuihin. Täytynee ajaa Junctioniin hakemaan lisää Floraa...Karenin kaupoista ei ole rasvoja löytynyt viime aikoina.

Marko aloitti aamun lenkkeilemällä parin adoptioisän kanssa. Pojat tulivat bussilla Junctionista Kareniin ja siitä he sitten lähtivät porukalla lenkille. Onhan täällä tosiaan raikkaampi ilma ja vähemmän liikennettä kuin siellä päin. Kävimme sitten pikavisiitin ruotsalaisella koululla ja lounastimme koulun lähellä. Löytyi muuten paikka, josta saa mahtavia jälkiruokia! Paksuja vohveleita tai köyhiä ritareja mansikoilla ja kermavaahdolla...Ukille vaan terveisiä Mikaelilta, että purkkikermavaahtoa on ostettu! Miuku halusi välttämättä ostaa pursotekermapurkin kun muisteli ukin sitä tarjonneen viime kesänä.

 

1 kommentti:

  1. Lapselle opetettu pahoja pursotekermavaahtotapoja jo pienestä pitäen...

    VastaaPoista