Viime viikolla kävin tilaamassa Suomi-Kenia-yhdistykselle uusia myyntituotteita; kikoyta, naisten malli t-paitoja sekä pieniä laukkuja. Olen kouluyhdistyksen puheenjohtaja ja samalla huolehdin myyntituotteita. Tajusin juuri, että tuo jälkimmäinen homma tarkoittaa sitä, että jokaisessa juhlassa olen kiinni myyntipöydän ääressä. Seuraavat juhlat ovat vappujuhlat 1.5. johon on sitten ylimääräisinä hommina vielä kakkujen leipomista ja arpajaisvoittojen metsästystä. No, ei näitä hommia nyt mahdottomasti ole ja ihan kivoja juttuja järjestää. Toivotaan, että tilaukset tulevat ajallaan, olin nimittäin jo unohtanut asian.
Jouluksi ostettu amaryllis, joka pukkaa uutta vartta ja kukkaa. Minä katkaisin varren vahingossa viikoloppuna...nyt on varsi maljakossa...
Perjantai-iltana ukkosti mahdottomasti! Salamat välkkyivät verhojen raosta ja jyrinä oli melkoista. Muutaman kerran pamahti ihan vieressä ja lujaa! Ukkonen pyöri päällä aika pitkään ja vielä yölläkin heräsimme jyrinään. Onneksi ukkonen ei meillä aiheuttanut vahinkoja. Miukun koulua vastapäätä oli salama iskenyt suureen puuhun ja kaatanut sen tielle ja tuttujen naapurissa se oli hajottanut muuntajan. Ukkosia on riittänyt melkein joka illaksi. Päivät siis ovat lähestulkoon aurinkoisia ja lämpimiä ja illaksi nostaa sateen ja ukkosen. Nytkin tummat pilvet lähestyvät ja jyrisee jo kovasti.
Lauantaina kyläilimme Minnan luona ja jäimme sitten yöksikin. Oli kiva istua rauhassa ja jutella niitä näitä. Lapset viihtyivät yhdessä ja kaikilla oli mukavaa. Vappuaattona saamme toivottavasti heidät vuorostaan kylään (ja saunomaan) tänne meille.
Mikael-fundi, eli työmies.
Vesiongelma ei ole vieläkään ratkennut. Pojat maalasivat perjantaina säiliön mutta yön aikana kova sade oli tuonut vettä sinne ja maalaus meni pilalle. Viikonloppu kuivateltiin säiliötä ja nyt se on maalattu uudestaan. Niin, ja sadetta pukkaa siis taas...Vintin vesisäiliö on kannettu täyteen vettä, joten vessat saadaan vedettyä pari päivää. Muuten vesi on taas vähissä. Pesin tänään taas pyykkiä koululla, onneksi on se mahdollisuus. Alkaa kyllä kyllästyttää jo tämä säätäminen! Lauantaina oli mahtavaa päästä MInnan luona lämpimään suihkuun! Nyt pitää ilmeisesti odottaa taas viikko seuraavaa suihkua.
Vesisäiliön tyhjennys, pohjan vaihto ja maalaus
Ettekö te voi kerätä sadevettä ja käyttää sitä? Tai mennä sateella ulos suihkuun? ;)
VastaaPoistaSaunasta onkin juostu (Mikael) sateessa suihkussa. Sadeveden kerääminen on osoittautunut hankalaksi...en oikein tiedä miksi. Mutta jospa ensi viikonloppuna saataisiin suihkua!!! Nyt muuten Lontoon kautta pääsee Nairobiin n. 550€!
VastaaPoista