Eilen sain sähköpostiini viestin Interpedialta: " Oletko skypen ääressä. Minulla on täällä teille lapsitieto". No, olin koululla ja opettajainhuoneessa. Oma tietokoneeni oli toisessa rakennuksessa ja vettä tuli kaatamalla, eikä sateenvarjoa lähimaillakaan. Onneksi Måns-kollega laittoi oman koneensa skypen päälle ja kohta oli Eija Helsingissä linjoilla. Hieman huonon ja katkeilevan yhteyden aikana tuli selväksi, että meille on nimetty reilun vuoden vanha poika-lapsi Nyerin New Life Homen lastenkodissa, lähellä Mount Keniaa siis.
Eija kertoili niitä näitä pojasta ja yritin painaa mieleen asioita..."aktiivinen, hyvin kehittynyt, iloinen, juuri sopiva pikkuveli Mikaelille, 71 cm pitkä, opettelee kävelemistä..." Ja kaikinpuolin terve poika. Pari skypessä suttuista kuvaakin hän näytti ja olin näkevinäni niissä iloisen ja reippaan pojan. No, itkuhan siinä tuli ja taisi tulla niille kahdelle kollegallekin, jotka hipihiljaa istuivat samassa huoneessa ymmärtämättä sanakaan keskustelustamme. Marko oli hetken linjoilla kännykällä, mutta joutui sitten siirtymään kokoukseen. Kuuli kuitenkin tärkeimmät.
Loppupäivä meni pökerryksissä. Pidin pari musiikintuntia ja samalla viesteilin Suomeen. Vettä tuli useita tunteja tosiaan kaatamalla, liikenne oli sekaisin ja kesti pitkään ennenkuin olimme kotona. Ilalla oli skype käytössä ja iloa uudesta lapsesta jaettiin sukulaisten ja ystävien kesken.
Tänään menemme Lan:n toimistolle katsomaan pojan paperit vielä uudestaan ja valokuvatkin. Oma valokuvakansiomme lähetettiin jo illalla sähköisenä lastenkotiin, jotta poika voi sitten tutustua uuteen perheeseensä. Niin, 1-vuotias varmaan kovasti katseleekin kasvojamme ja tunnistaa meidät viikon kuluttua?! Ehkä. Tänään selviää myös, se milloin pääsemme lähtemään Nyeriin. Todennäköisesti lähtö on ensi keskiviikkona ja viivymme siellä 3 päivää ennenkuin saamme pojan kotiin. Jännittävää!
Nyt voi sitten vihdoin alkaa valmistautumaan lapsen tuloon. Pitänee hakea pinnasänkyyn lisää patjaa, sääskiverkko ja ehkä käydä ostamassa ihan vaan huvikseen vaikka yöpuku tai muu pieni vaatekappale! Poika on samankokoinen kuin Mikael oli puolen vuoden ikäisenä. Mutta Miukuhan onkin aika pitkä.
Kuvia lapsesta minulla ei ole laittaa tähän, emmekä periaatteessa saakaan laittaa nettiin kuvia, joista lapsen voisi tunnistaa. Ainakaan siihen saakka kunnes oikeusprosessi on ohi. Ja tähänhän menee seuraavat 7-9 kk. Ensin alkaa 3 kk kestävä "fostering period", jona aikana seurataan lapsen ja meidän sopeutumistamme. Tämän jälkeen sitten alkaa varsinainen oikeudenkäyntiprosessi, johon en ole vielä edes perehtynyt. Yksi asia kerrallaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti