Eilen oli sitten viimeinen työpäivä päiväkodin puolella. Ensi viikolla haemme pojan kotiin ja jään sitten vanhempainvapaalle. Jatkan 3-4 musiikintuntia viikossa kevään loppuun ja ensi vuonnakin. Onpahan jotain omaa puuhaa ja kiva yhteisö mihin kuulua. Viime päivät ovat olleet kiireisiä; vanhempainilta, pitkä opettajankokous, kouluyhdistyksen myyntituotteiden tilausten hoitoa...vielä pitäisi hoidella netin kautta vanhempainraha- ja adoptiotukianomukset sekä hakea virallisesti lisää virkavapaata Keravalta. Rehtori ei ollut aivan mielissään asiasta, mutta eipä hänellä ole tähän nyt oikeastaan mitään sanomista.
Nyt poltellaan kynttilöitä saunanpuhtoisina. Pian myös oikeasti puhtaina, sillä vesi lorisee iloisesti isoon vesisäiliöön. Illan päälle tai viimeistään huomenna saa kuulemma laittaa pumpun päälle, jolloin vettä saadaan myös sisälle taloon. Toki tällä hetkellä ulos tulevan säiliön veden päällä on ohut öljyinen kalvo, johtuen hieman kosteaksi jääneestä maalista...Ilta siis pimenee, eikä ainoastaan yön vuoksi vaan myös lähestyvien sadepilvien vuoksi. Ukkonen jo jyrähtelee kauempana. Päivä oli kuitenkin lämmin ja aurinkoinenkin. Tilasimme joogaopettajan Minnan luokse ja joogasimme pitkästä aikaa aurinkoisessa säässä nurmikolla.
Mikael maistelee pihalta löytyvää, syötävää kasvia. Näyttää ja maistuu ketunleivältä! Piti jo toppuutella poikaa, kun alkoi syömään tätä oikein urakalla.
Minnan luota mukaan lähti pinnasänky, meteliä pitävä kävely-harjoituslelu ja pienet kengät Alexille. Pojan yksi nimi on siis Alex ja meistä se kuulostaa ja tuntuu aika sopivalta ja kivalta. Eli sen nimen aiomme pitää, ellei tässä nyt yhtäkkiä keksitä jotain muuta mahtavaa nimeä! Pinnasänky on siis pedattuna ja paikkakin sille löytyi, kunhan ensin oli siirrelty huonekaluja hetken aikaa paikasta toiseen.
Tässä pinnasänky vielä ilman asukkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti