keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Vesi

Vettä tulee ihanasti taivaalta joka yö ja puutarha vihertää aina vain enemmän ja enemmän. Kukat alkavat herätä kuivan ajan horroksesta. Jouluksi ostettu amaryllis kasvatti uuden varren ja nyt siinä on 4 kaunista kukintoa. Ruohokin kasvaa vauhdilla ja korjattavana oleva ruohonlekkuri alkaa pian tulla taas tarpeeseen.

Ennen reissuun lähtöä aloitettiin pihalla olevan vesisäiliön puhdistaminen. Pian huomattiinkin, että säiliö on aivan ruosteinen ja harjattaessa pohjaa, alkoi siihne ilmestyä reikiä. Pikaneuvottelu vuokraisännän kanssa osoitti, että uuteen säiliöön ei lähdetä vaan vanha korjataan. Uusi muovinen säiliö maksaa saman tai vähemmän kuin vanhan korjaaminen, eikä tuota vanhaa saa kyllä oikein hyvään kuntoon. No, nyt säiliö on kaadettu maahan ja eilen työmies sahasi pohjan auki ja jopa hitsasi uuden paikoilleen. Tänään miehen piti tulla jatkamaan hommaa (hitsauksesta löytyi pieniä reikiä/maalaus), mutta eipä ole miestä näkynyt. Pomonsa mukaan eksyi kuulemma eilen meiltä lähtiessään, eikä ole näkynyt...Ok. Charles lähti nyt etsimään miestä, tai vaihtoehtoisesti toista fundia hommiin. Olo ilman vettä sujuu muuten hyvin, mutta vessahommat ovat hankalia. Pönttöön kun tarvitaan aikapaljon vettä että sen saa huuhdeltua. Pyykkiä olen pessyt koululla parina päivänä ja omaan pesuun riittää muutama kupillinen vettä.

Hyvä, että on kaikenlaista puuhaa mihin keskittyä ja mitä ajatella, sillä muuten ajatuksemme pyörisivät koko ajan pikkuveli/sisko-asian ympärillä. Tällä hetkellä ollaan loppusuoralla adoptioprosessissa ja odotetaan lapsiesitystä minä hetkenä hyvänsä. Kuten tavallista, mistään ei saa mitään tietoa, eikä kukaan tiedä tai halua sanoa mitään. Eli odotetaan...PInnasänky odottaa Minnan luona ja on tällä hetkellä Veikon käytössä. Kapkaupungista ostimme muutaman lakanan ja pari lelua lapselle, mutta muuten täällä ei näytä siltä, että olisi lisää lapsia tulossa. Eiköhän tavarat saa taas kasaan hetkessä, kuten edelliselläkin kerralla. Sitäpaitsi eihän sitä voi oikein mitään ostaakaan, kun ei tiedä onko tulossa tyttö vai poika ja minkäikäinen.

 

Tässä kuitenkin 3-vuotias kokkimme valmistaa salaattia. Huomatkaa vihannesten asettelu vasemmassa laidassa. Samaan malliin kuin kokkimme Mombasassa!

IMG 0517

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti