keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kiitos kommenteista!

Ensinnäkin suuret kiitokset kaikille teille, jotka kommentoitte blogia! On aina todella kiva lukea kommentteja ja siten ymmärtää, että joku tätä aina silloin tällöin lukee. Tämähän on tällaista yksinpuhelua, joten on mukava saada "vastauksia" omiin satuiluihin. Tyti; tosiaan täällä siirrellään tavaroita paikasta toiseen ja välillä kolmanteen aivan jatkuvasti. Viimeksi äsken etsin takaoven toista irrallista lukkoa, johon Mikael totesi vieneensä sen jo aamulla ulos. Eikä siis ulos terassille vaan ulos pusikkoon...haetaan huomenna. Henna; Tuo ruoka on pinaatin ja sen sukulaisen, sukumawikin, kastike. Sipulia ja mausteita (tai liemikuutio) joukkoon ja haudutetaan öljyssä. Tätä on tapana syödä ugalin eli maissipuuron kanssa. Voisihan tuota tehdä Suomessakin pinaatista ja syödä vaikka perunan kanssa? Hyvää on!

Eilen illalla lähdin koululta kuuden maissa, sillä olimme harjoitelleet ensiviikon ylioppilasjuhlaesityksiä ekstrapitkään. Kas kummaa, ruuhka pääsi taas yllättämään. Luulin jo, että jossain on pahakin onnettomuus, mutta tällä viikolla on kuulemma ollut tällaista. Matka koululta Junctionin ostarille (10 min kävellen) kesti 30 min!! Matatut, isot bussit ja isot vesisäiliöautot kiilaisvat melkein ojanpenkkaa pitkin vasemmalta tavalliseen tapaansa. Tämän lisäksi autoja oli jo yhdellä kaistalla kolmen kaistan leveydeltä...ja nämä kaikki piti liikenneympyrän jälkeen mahduttaa yhdelle kaistalle. Että saa siinä sovitella...huh huh. Toista tuntia kesti kotimatka. Mistä näitä autoja oikein tulee?? Japanista, kuuluu vastaus. Suurin osa Kenian autokannasta on Toyotoja, uusia ja vanhoja.

Koululla alkaa olla oikein mukava kesäloman alun tuntu. Tänäänkin harjoiteltiin ruotsalaisten kansallispäivän juhlaa ja kevätjuhlaa varten. Myös ylioppilaiden kanssa harjoittelimme "Studentsång"-laulua, jota mielestäni suomenruotsalaisetkin harrastavat omissa yo-juhlissa. Tällä kertaa uusia ylioppilaita on 8, mikä on aika suuri määrä. Suurin osa lukiolaisista tulee tänne lukion toiseksi vuodeksi. Nyt lähes kaikki ylioppilaat ovat täällä jatkuvasti asuvia nuoria. Edessä on monella muutto Ruotsiin usean vuoden jälkeen. Kukaan tuskin jää tänne jatko-opintoihin. Muutama nuori on asunut useita vuosia ulkomailla jo ennen Keniaan muuttoa ja viettänyt ainoastaan kesiä Ruotsissa.

Aloitin tänään vihdoin ja viimein Swahilin-kielen opinnot! Tätä on suunniteltu jo vuodesta 1982, kun lainasin Rovaniemen kirjastosta Suomi-Swahili-sanakirjan. Eräs adoptioäiti on ottanut tunteja jonkun aikaa ja päätin, että kotiinjäätyäni liityn mukaan. Tänään opettelimme lukusanoja ja kelloa. Swahilin kielessä kellonajat ovat hieman erikoisia...ensimmäinen tunti ei ole klo 1 tai 13, vaan päivän ensimmäinen tunti, eli klo 7 (aurinko nousee). Klo 8 on siis 2 jne. Illalla klo 19 (auringon laskiessa) alkaa sitten toinen kierros, eli taas on kyseessä klo 1, mutta pitää vain muistaa imoittaa, että on kyse "yöstä". Hmm...nyt ehkä ymmärrän Steven ja muidenkin hämmennystä toisinaan kellonaikojen suhteen.

 

Veljekset halailevat tms...

IMG 0716

 

Alex harjoittelee syömään itse lusikalla.

IMG 0697

 

 

4 kommenttia:

  1. Heissan bloggari ja perhe! Miehän tarkistan pari kertaa päivässä, onko jotaki uutta Keniasta. Juha myös. Lasten kanssa katomma kuvia pari kertaa viikossa ja ne haluaa ylheensä kattoa melkein KAIKKI kuvat...jamie saan lukea kuvatekstejä tai muuten kertoa mitä kuvassa on. Siis ihana ko jaksat meile kaikile kirjotella!!!

    VastaaPoista
  2. Tutun näköstä syöpöttelyä :D Täälä myös oma lusikka, jolla enimmäkseen rumutellaan lautasen laitoja - paitsi jos äiti jaksaa ihastella, kehua ja taputtaa, niin sitten mennee lusikka myös suuhun (tosin vielä miten päin sattuu, ei sillä tyylilä kylläsyyttä kyllä hanki.

    Onpa varmasti ihanaa, ko saapi poikien kanssa rauhassa kotosalla puuhailla!

    VastaaPoista
  3. Kiitos itsellesi, kun jaksat ahkerasti kirjoitella, vaikkei aina kukaan kommentoikaan!

    VastaaPoista
  4. Olen tyhmyyksissäni hukannu monta kommentointia, koska en ole tajunnut kirjottaa varmistuskoodia siihen perään... Huomasin sen vasta joku aika sitte. Olin vain ihmetelly, miksi minun kommentit ei näy:/
    Kyllä olis mukava nurmela köllötellä poikien taphaan. No kohta tääläki saapi, vaikka ei aivan muin vähissä kutheissa kehtaa:)

    VastaaPoista